Vastustaja tekee maalia, ja veskari on juomatauolla!

Duisburgin maalivahti Flekken oli maalin perällä ottamassa hörppyä, kun Ingolstadtin kärkimies Kutschke oli tekemässä maalia.

Nyt kyllä kävi kehnosti Duisburgin maalivahdille Mark Flekkenille. Kakkos-Bundeliigan ottelussa Ingolstadtia vastaan Flekken jostain syystä lähti ottamaan hörppyä juomapullosta, kun vastustaja lähti hyökkäämään. Samalla kun veskari-Flekken oli maalinperukoilla pullo huulilla, niin Ingolstadtin Stefan Kutschke teki yhden vuoden helpommista maaleista.

 

24-vuotias hollantilaismaalivahti Flekken oli ennen juomataukoaan pelannut mainion ottelun. Hän oli torjunut Kutschken rankkarinkin ottelun 11. minuutilla, kunnes sitten kuutisen minuuttia myöhemmin Flekken teki emämokansa.

Duisburgin toppari Nauber laittoi vastustajan pitkästä avauksesta pallon päällään omalle maalivahdille. Ja kun Flekken oli tyystin omissa maailmoissaan, Kutschke ehti palloon ennen kuin Flekken tajusi ollenkaan, että mitä oli tapahtumassa.

Flekkinin moka ei lopulta paljoa ratkaissut. Duisburg voitti lopulta ottelun 2-1.

”Kuulin maalisummerin, ja luulin että olimme 2-0-johdossa. Tottakai kaverit riemastuvat näistä, taidan saada aika paljon kuraa kavereilta seuraavat pari viikkoa. Otan juomapullon kotiin ja poltan se jossain puutarhassa”, Flekken kertoi ottelun jälkeen.