VIDEO: Teemu Pulkkinen iskussa AHL:ssä - Silti suuntana Eurooppa?

And he shoots!

Yksi suomen suurimmista NHL-lupauksista on ollut jo useamman vuoden ajan vantaalainen Teemu Pulkkinen. Jokeri-kasvatti ja Leijonien eri ikäluokkien vakiokasvo lähti rapakon taakse tavoittelemaan unelmaan jo kaudella 2012 – 2013, mutta se lopullinen läpimurto on edelleen tekemättä.

Tällä hetkellä Teemu Pulkkinen on NHL:n tuoreimman laajennusjoukkueen Vegas Golden Knightsin sopimispelaaja. 26 – vuotiaalle pelimiehelle ei ole kuitenkaan kertynyt tällä kaudella yhtään ottelua uhkapelipääkaupungissa, ja mies on pelannut koko kauden AHL:ssä Chicago Wolvesin joukkueessa. Meno farmissa on ollut todella vakuuttavaa, kun tuore isä, on nakuttanut 53 ottelussa tehot 15 + 35 = 40. Pulkkisesta tuli jopa pari viikkoa sitten suomalaisen kiekkohistorian tehokkain maalitykki AHL-jäillä, kun Pulu ohitti Marko Tuomaisen entisen ennätyksen. Tällä hetkellä Pulkkisella on vyöllään yhteensä 98 osumaa AHL-otteluissa. Valitettavasti tämä ei kuitenkaan riitä NHL:ssä pelaamiseen. Varsinkaan nyt kun Vegas Golden Knights on hurjassa iskussa eikä joukkueen kokoonpanossa ole tilaa muutoksille.

Tällä hetkellä näyttääkin vääjäämättä siltä, että Pulkkisen ura Pohjois-Amerikassa on tullut päätökseensä ja suuntana on Eurooppa. YLE:n hevosmiestentietotoimiston mukaan kovasta lämäristään tunnettu Pulkkinen on matkalla KHL-sirkukseen. Huhujen mukaan Pulkkisella on mahdollisuuksia useampaankin eri KHL-seuraan, mutta yllättyisikö kukaan loppujen lopuksi siitä, jos mies pelaisi ensi kaudella narrinutussa kasvattajaseurassaan Helsingin Jokereissa?

Ohessa vielä Pulkkisen tuorein maali, joka syntyi tutusti lämärillä yläpeltiin. Tämän osuman avulla mies nousi AHL:n suomalaispörssin kärkeen. Taakse jäi muun muassa Kalle Kossila, joka sai juuri kutsun Anaheim Ducks miehistöön. Pulkkinen ohitti myös viime kaudella peräti 60 NHL-ottelua pelanneen Brandon Pirrin.