Snooker lajina

Snooker on aina ollut Suomessa suhteellisen suosittua, kiitos pitkän ja ansiokkaan biljardikulttuurimme. Viime vuosina myös vedonlyönti nimenomaan juuri snookerista on kasvattanut suosiotaan valtavasti. Tärkein tekijä tähän on ollut lajin näkyvyyden huima kasvu.

Nykyisin kaikki vähänkään isommat snooker-turnaukset nähdään television välityksellä, eikä ole poikkeuksellista että pienempienkin turnausten otteluita on mahdollista katsoa vedonlyöntisivustojen snooker streameista. Ei siis ihme, että snooker houkuttaa myös vedonlyöjiä.

Laji on yhdessä televisioyhtiöiden ja vedonlyöntifirmojen kanssa pyrkinyt myös tekemään turnauksista aiempaa nopeatempoisia ja helpommin seurattavia. Nykyisin lähes kaikki isommatkin turnaukset MM-kisoja lukuun ottamatta pelataan varsin nopealla tahdilla.

UK Championship 2019

Yksi snookerin kolmesta suurturnauksesta, UK Championship, käydään Yorkin Barbican Centressä 26.11.-8.12.2019. 128 pelaajan kaavio sisältää kaikki maailman huippupelaajat sekä kasapäin mielenkiintoisia haastajia. Tarjolla on siis lähes kaksi viikkoa tiivistahtista huippusnookeria.

SNOOKER TARJOUS - COOLBET

Snooker – Vedonlyönti

Vedonlyönti snookerista poikkeaa monella tavoin maailman suurista urheilulajeista. Ensinnäkin yksilölajissa pätevät täysin eri ehdot kuin vaikkapa jalkapallossa tai jääkiekossa. Laji on myös äärimmäisen herkkä. Päivän kunnon aistiminen voi olla se ratkaiseva tekijä, joka erottaa voittavan vedon tappiollisesta sijoituksesta.

Snookerissa voi vetoa lyödä ottelun voittajan lisäksi monesta muustakin asiasta. Jokaiseen turnaukseen on tarjolla ainakin seuraavat vetomuodot:

  • Voittajavedot koko turnauksen osalta
  • Ottelukohtaiset voittajavedot
  • Ottelukohtaiset tasoitusvedot
  • Yli / alle – vedot
  • Tulosvedot

Pelattavaa siis riittää snookerin puolelta. Etukäteen epätasaisista otteluista saa vedonlyönnin kannalta mielenkiintoisia tasoitusvedoilla. Yli/alle – vedoissa veikataan pelattujen framejen (frame, freimi = yksi erä) määrää ja tulosvedoissa ottelun oikeaa tulosta.

Snookerin suosion nousu on näkynyt myös vedonlyöntisivustojen tarjonnassa. Aiemmin kohteita sai etsiä suurennuslasin kanssa varsinkin pienemmiltä sivustoilta. Nyt jokainen vähänkään ajan hermolla oleva sivusto tarjoaa kattavan valikoiman veikkauskohteita jokaiseen kauden aikana pelattavaan turnaukseen.

Live-vedonlyönti Snookerissa

Ottelunaikainen live-vedonlyönti on nykyisin huippusuosittua, niin myös snookerissa. Laji on kuin tehty live-vetoihin, sillä tempo ei ole niin nopea kuin monessa muussa palloilupelissä. Suoraa ottelulähetystä katsoessa onkin usein hyvin aikaa pistää samalla myös live-vedot sisään.

Live-vedonlyönti tarjoaa myös aktiiviselle veikkaajalle mahtavan tilaisuuden tehdä lisätuottoa. Ainakin kokeneempi katsoja pystyy melko nopeasti hahmottamaan pelaajien juuri sen hetkisen pelivireen ja hyödyntämään tätä omissa vedoissaan.

Ihan kaikki vedonlyöntisivustot eivät tarjoa snookeriin live-vedonlyöntimahdollisuutta. Kannattaakin tarkistaa tilanne omalta vedonvälittäjältä ja tarvittaessa ottaa käyttöön uusia laajemman tarjonnan sivustoja.

Snooker – TV & Live Stream

Kuten mainittua, snookerin näkyvyys on lisääntynyt Suomessa huomattavasti viime vuosina. ”Ennen vanhaan” ainoa mahdollisuus päästä käsiksi huippusnookeriin oli Eurosportin päivittäiset televisiolähetykset. Nykyisin tilanne on täysin toinen.

Edelleen toki myös Eurosport on kuvioissa mukana ja Eurosportin kanavilta löytyvät myös kaikki tärkeimmät snooker-turnaukset. Myös Eurosport-Player on snookerfanin oiva työkalu. Viime aikoina myös maksuttomat TV-kanavat ovat Suomessa ottaneet satunnaisesti snookeria lähetyslistoilleen.

Suurimman mullistuksen ovat aiheuttaneet vedonlyöntisivustojen ilmaiset snooker streamit. Näiden suoratoistopalvelujen kautta on mahdollista seurata jokaista kisakauden turnausta suorana lähetyksenä alusta loppuun. Ja mikä parasta, täysin ilmaiseksi!

Isoista vedonlyöntisivustoista Unibet on ollut edelläkävijä snookerin puolella. Unibet-TV tarjoaa kauden mittaan jokaisesta turnauksesta suoraa lähetystä. Ainoa vaatimus on ilmainen pelitili ja positiviinen saldo tilillä. Rahapelaamista snookerin katsominen ei kuitenkaan vaadi ja ottelut näkyvät täysin ilmaiseksi.

Vinkkejä Snooker-veikkaajalle

Snooker on äärimmäisen hieno laji vedonlyöjälle. Tässäkin lajissa on kuitenkin helppo tehdä virheitä muuallakin kuin vihreän veran puolella. Ohessa muutama perusvinkki snooker-vetoihin, joilla tulostaan voi parantaa niin viihdevedonlyöjä kuin vakavampikin harrastaja.

  1. Älä ylireagoi! Huonoja lyöntejä tulee kaikille, snookerissa jopa melko usein. Laji on niin vaikea, että epäonnistumiset kuuluvat asiaan. Älä siis revi pelikuponkia tai lyö livestä vastustajaa vain siksi, että alkuperäinen ideapelaajasi epäonnistui.
  2. Tarkkaile kehonkieltä! Hieman edellisestä päinvastainen neuvo live-vetoihin. Jos normaalisti rennosti pelaava huipputekijä on kireä ja missaa useita helppoja palloja, ilmassa voi yllätystä. Tästä helpoin esimerkki on lajin legenda Ronnie O’Sullivan.
  3. Katso pelejä, myös muita kuin huippumatseja! Oikotietä onneen ei snooker-vedonlyöjälläkään ole, otteluita kannattaa seurata tarkasti ja kerryttää samalla omaa tietopankkia. Sitä paitsi hieman nimettömämpien pelaajien tasainen matsi saattaa olla paljon viihdyttävämpi kuin huippupelaajan suorittama teurastus.
  4. Shoppaile kertoimia! Kenties se tärkein vinkki viimeiseksi. Snooker ei ole läheskään niin pelattu laji, kuin moni muu. Tämä tarkoittaa myös sitä, että vedonlyöntisivustojen välillä on paikoin isojakin eroja kertoimissa. Erityisen vahvasti tämä näkyy turnausten voittajavedoissa.
    Tämä ongelma on kaikista helpoin ratkaistava. Avaamalla 2-3 uutta pelitiliä, varmistaa välittömästi itselleen suurella todennäköisyydellä pääsyn ainakin lähes parhaiden kerrointen luo joka tilanteessa. Ja kaupan päälle voi hyödyntää sivustojen vedonlyöntibonukset kuten talletusbonukset, ilmaisvedot sekä riskittömät vedot. Win-Win tilanne siis.

    Joulukuun @WorldSnooker helmiä

      Top 10 Snooker lyöntiä kaudella 2018/2019