Atletico Madrid - Arsenal, 3.5.2018, Arsenal pahasti altavastaajana

Atletico teki Lontoossa vierasmaalin ja venyi tasapeliin, vaikka se pelasi melkein koko ottelun miesvajauksella. Siitä on Wengerin miesten vaikea nousta.

Arsene Wenger hakee Arsenalin kanssa vielä yhtä pokaalia. Tänään se pelaa Atletico Madridia vastaan Eurooppa-liigan finaalipaikasta. Ensimmäinen osa Lontoossa Arsenalin Emirates -stadionilla päättyi 1-1, eli Arsenal on hankalassa paikassa.

Arsenal epäonnistui ensimmäisessä osaottelussa. Atleticon Sime Vrsaljko sai pelissä toisen keltaisen kortin jo kymmenen minuutin kohdalla, ja vaikka Arsenal pelasi 80. minuuttia miesylivoimalla, niin se teki vain yhden maalin ja vielä antoi vajaalla pelanneen Atleticonkin tehdä maalin. Arsenal kyllä hallitsi ottelua, mutta oli kovin tehoton. Arsenal voitti pallon hallinnan 72-28 ja laukaukset 29-6. Alexandre Lacazette teki Arsenalin maalin ja Antoine Griezmann tasoituksen.

Vierasmaali isossa osassa

Atleticon vierasmaali on iso etu joukkueelle, ja vielä sen kotistadion Wanda Metropolitano on ollut aikamoinen linnoitus tällä kaudella. Atletico ei ole Eurooppa-liigan kolmessa kotiottelussaan päästänyt vielä maaliakaan, ja La Ligassakin se on antanut kotonaan vastustajien tehdä koko kaudella vain neljä maalia. Atleticon saldo La Ligan kotiotteluissa on 12-5-0.

Huhtikuun lopulla Atletico pelasi kotonaan Betisin kanssa 0-0, mutta sitä ennen se oli voittanut kymmenen kotiottelua putkeen päästämättä maaliakaan. Eikä Arsenal tällä kaudella ole niin huima joukkue, että se oli vaarallisempi kuin vaikka Valencia, joka hävisi Atleticon kentällä 0-1.

Arsenalin puolustus taas ei pidä juuri mitään. Se on päästänyt seitsemässä viime ottelussaan vähintään yhden maalin. Stoke sentään jäi aprillipäivänä nollille Emiratesilla. CSKA Moskova ja Southamptonkin tekivät kaksi osumaa kumpainenkin Arsenalin verkkoon.

Arsenal lähtee maalintekokilpaan?

Arsenalin lienee parasta lähteä otteluun tekemään maaleja, puolustamalla se ei jatkoon mene. Se on tehnyt 25 maalia kymmenessä viime ottelussa, joten jos se saa pelin avoimeksi, niin sillä olisi mahdollisuudet. Mutta miten saada Atleticon paketti auki, kun niin ei käy juuri koskaan?

Joukkueilla ei ole pahoja poissaoloja. Edellisessä ottelussa suihkuun ajettu Vsraljko on pelikiellossa ja Juanfran Atleticolta loukkaantuneena. Arsenalin avainpelaajat ovat kaikki kunnossa, Mkhitaryan, Iwobi ja Kolasinac tosin hieman epävarmoja pelaamisestaan.

Vetomarkkina pitää peliä jo selvänä. Atletico Madridin jatkopaikasta Unibet antaa kertoimeksi 1.30, Arsenalin jatkosta saisi kertoimen 3.60. Ottelukertoimet Unibetilla ovat 1.75 – 3.60 – 5.10.

Otteluun voisi lyödä pienen vedon siitä, että Arsenal tulee saamaan enemmän kulmapotkuja. Arsenal lienee toisella jaksolla se joukkue, joka nostaa peliään ja lyö palloa maalille. Unibetin kerroin sille, että Arsenal voittaa ottelun kulmapotkukilpailun, on 2.40, ja sen voi rastittaa.

Atletico Madridin mahdollinen avaus: Oblak – Thomas, Godin, Savic, L.Hernandez – Saul Niguez, Koke, Gabi, Correa – Griezmann, Diego Costa

Arsenalin mahdollinen avaus: Ospina – Bellerin, Mustafi, Koscielny, Monreal – G.Xhaka, Ramsey, Wilshere, Ozil – Welbeck, Lacazette

Unibetin kerroin sille, että Arsenal voittaa ottelun kulmapotkukilpailun, on 2.40, ja sen voi rastittaa.

Aseta vetosi