Burnley - Chelsea 19.4.2018, Burnley pelaa euroturnauspaikasta

Elokuussa Burnley voitti Chelsean Stamford Bridgellä. Siitä alkoi Chelsea vaikea kausi, sekä Burnleyn hyvät otteet.

Burnley on yksi Valioliigan kauden yllätyksistä. Pikkuseura, joka pitkään aikaan ei ole juurikaan menestynyt, pelaa nyt paikasta ensi kauden UEFA:n turnauksiin. 1950-60 -luvun taitteessa Burnley voitti silloisen pääsarjan, ykkösdivisioonan, mutta sen jälkeen on ollut hiljaisempaa. Nyt Burnley on kahden pisteen päässä Arsenalista, joka on sarjakuutonen. Tämän illan vastus, viime kauden mestari Chelsea, on kahdeksan pisteen päässä viitosena.

Burnley on mainiossa kunnossa. Se on voittanut viisi ottelua putkeen, viime kierroksella joukkue voitti kotonaan Leicesterin 2-1.

Giroud pelasti voiton viimeksi

Chelsea sai viime kierroksella myös voiton, ja se oli joukkueen ensimmäinen voitto yli kuukauteen. Arsenalista kesken kauden Chelseaan tullut Olivier Giroud oli Southampton -voiton pääarkkitehti. Tunnin pelin jälkeen Soton oli 2-0 -johdolla, mutta kahdeksassa minuutissa 70. peliminuutin jälkeen Giroud teki kaksi maalia ja Eden Hazard yhden.

Chelsean kausi on jäämässä pahaksi pettymykseksi. Se voitti viime kaudella mestaruuden komeasti, mutta nyt se on jäänyt pahasti kärkijoukkueista jälkeen. Vierasotteluissa Chelsea on sukeltanut pahasti tämän vuoden puolella. Tammikuun loppupuolelta eteenpäin se hävisi viisi vieraspeliä putkeen, vastukset tosin olivat kovia, molemmat Manchesterin joukkueet, Barcelona Mestareiden liigassa ja vielä paikallisvastus Arsenal.

Burnley ja Chelsea pelasivat vuoden ensimmäinen Valioliiga-ottelunsa elokuussa, ja jos siinä ottelussa oli nähtävissä, mihin suuntaan joukkueet lähtevät kulkemaan. Burnley voitti Stamford Bridgellä 3-2, se paukutteli ensimmäisen jakson viimeisen parin kymmenen minuutin aikana kolme kassia. Chelsea tuli vielä viime minuuteilla David Luizin maalilla yhden osuman päähän. Aivan viime minuutilla vielä Chelsean Alonsolla oli hieno paikka muutaman metrin päästä, mutta hän tykitti päin omaa pelaajaa. Burnleyn Sam Vokes teki ottelussa kaksi maalia ja Stephen Ward yhden.

Kotijoukkue osaa tehdä maaleja

Burnleyn Chris Wood on ollut mainiossa iskussa palattuaan loukkaantumisen jäljiltä mukaan peleihin. Hän on nyt viidessä ottelussa viisi maalia, viime ottelussa Leicesteriakin vastaan tuli yksi. Muutenkin Burnleyn kärkipää on ollut terävänä. Se on tehnyt viiden voiton putkessaan vähintään kaksi maalia joka ottelussa. Eiköhän hyvällä itseluottamuksella pelaava Burnley tule Chelseaakin vastaan omalla kotistadionillaan Turf Moorilla hyökkäämään reippaasti.

Burnleyltä puuttuvat ottelusta toppari Mee, keskikentän Defour ja Arfied sekä kärjen Walters ja N’Koudou.

Chelsea pelaa muutaman päivän päästä Wembleyllä FA Cupin semifinaalin Southamptonia vastaan, ja se varmasti vaikuttaa joukkueen peluutukseen. David Luiz on sairastuvalla, mutta eiköhän Antonio Conte laita kentälle jokusen kakkosketjun pelaajan, jotta avainmiehet saavat huilata välierää varten.

Vaikka Burnley hyökkää hyvin, eikä Chelseakaan mikään nallipyssyjoukkue ole, niin silti vetomarkkina on sitä mieltä, että ottelussa tulee vähän maaleja. Yli 2.5 maalia saa Unibetilta kertoimeksi 2.20. Se kelpaa vetolapulle.

Burnleyn mahdollinen avaus: Pope – Lowton, Long, Tarkowski, Ward – Lennon, Cork, Westwood, Gudmundsson, – Barnes, Wood

Chelsean mahdollinen avaus: Courtois – Azpilicueta, Christensen, Rudiger – Moses, Bakayoko, Drinkwater, Emerson – Barkley, Pedro – Giroud

Yli 2.5 maalia saa Unibetilta kertoimeksi 2.20. Se kelpaa vetolapulle.

Aseta vetosi