Jokerit - Magnitogorsk 7.1.2018 Hartwallilla. Nauraako Narri myös pelin päätteeksi?

Viimeinen kuukausi on ollut melkein yhtä tuskaa, minkälainen parahdus nähdään sunnuntaina?

Jokerit on pudonnut kauaksi alkukauden vireestä ja viimeinen kuukausi on ollut sanalla sanoen apea. 10 viime pelistä voittoja ei ole tullut kuin kolme kun tiukat pelit ovat päättyneet maalin erolla vastustajalle. Jokerit on yhä KHL:n kolmantena, mutta kohta pitää päästä takaisin voittojen tielle, mikäli pudotuspeleihin halutaan ennalta heikompia vastustajia vastaan.

Ottelun kertoimet lupailevat taas voittoa Jokereille ja esimerkiksi Unibet antaa vieraille melkoisen mehevän yli 3.00 kertoimen. Joukkueet ovat aikaisemmin pelanneet varsin tasaisia pelejä ja on selvää että myös vieraat hakevat tästä pelistä arvokkaita pisteitä.

Kävi ottelussa miten tahansa, Tomi Mäki on pelin juhlakalu:

Oskar Osalan Metallurg Magnitogorsk on koko KHL:n kymmenen parhaan joukossa ja on pelannut varsin hyvin myös vierasotteluissa, joten senkin takia Jokerit saa olla tarkkana lähes loppuunmyydyn Hartwall Arenan kaukalossa.

Joko Eeli Tolvanen kehissä?

Eeli Tolvasen kutia on Jokereiden ylivoimapeli kaivannut pitkään. Joko Super-Eeli on kehissä taas nuorten MM-kisamatkan jälkeen? Ei Eeliltäkään kisat aivan putkeen menneet, kertooko se MM-kisojen isosta tasosta, ketjukavereiden heikkoudesta vai ehkä KHL:n tasosta?

Tällä kokoonpanolla Jokerit pelasi edellisessä ottelussa, milläs mennään tällä kertaa? Tuoreen kokoonpanon löydät ainakin Jokereiden matsiennakosta joka ilmestyy sunnuntain aamupäivän aikana.

48 Henri Ikonen – 93 Peter Regin – 71 Nicklas Jensen

6 Jesse Joensuu – 21 Brian O’Neill – 11 Steve Moses

25 Pekka Jormakka – 37 John Norman – 34 Olli Palola

16 Masi Marjamäki – 22 Mika Niemi – 12 Marko Anttila

13 Petteri Wirtanen, 14 Tomi Mäki

 

56 Juho Rautanen – 18 Sami Lepistö

7 Oliver Lauridsen – 97 Matt Gilroy

44 Jesper B. Jensen – 61 Tommi Huhtala

 

31 Karri Rämö (30 Ryan Zapolski)

Heittäisikö Tomi Mäki maalin juhlaottelussaan? Maalintekokerroin Unibetilla: 8.00

Tällä kokoonpanolla Jokerit pelasi edellisessä ottelussa, milläs mennään tällä kertaa? Tuoreen kokoonpanon löydät ainakin Jokereiden matsiennakosta joka ilmestyy sunnuntain aamupäivän aikana.

Aseta vetosi