Kolumbia - Japani ti 19.6.2018, Onnistuvatko keltapaidat nappaamaan täyden pistepotin?

Jalkapallon MM-kisojen ottelut jatkuvat iltapäivän kamppailulla, kun Kolumbia kohtaa Japanin. Kyseessä on tasaisen lohko H:n tarjontaa. Viimeksi vuonna 2014 joukkueiden kohdatessa toisensa Kolumbia vei voiton lukemin 4-1. 2000-luvulla miehistöt ovat iskeneet yhteen kaikkian neljään otteeseen, mutta yksi kohtaamista on käyty tällä vuosikymmenellä. Ennakkoon ajateltuna Kolumbia lähtee otteluun ennakkosuosikkina, sillä keltapaidat ovat materiaaliltaan lohkon parhaimmistoa yhdessä Puolan kanssa. Japania pidetään lähtökaavailuissa lohkon heikoimpana ryhmänä.
Kolumbia - Japani Jalkapallon MM-kisat 19.6.2018
Kolumbia - Japani
June 19,2018
15:00

Kolumbia – Japani – kertoimet otteluun

Kolumbia lähtee suurena suosikkina H-lohkon ottelussa Japania vastaan. Kun lohkon toisina joukkueina ovat Puola ja Senegal, olisi Kolumbian pikkupakko ottaa pisteet Japanilta ja vieläpä melkoisen suvereeniin tyyliin. Japani ja Kolumbia kohtasivat myös viime MM-kisoissa, tuolloin Kolumbia oli selkeästi, 4-1 parempi. Ihan ehkä näihin lukemiin ei tällä kertaa päästä, pelasihan Kolumbia melkein kotikentällään Brasiliassa nuo kisat.

Kun kertoimet Unibetillä ovat 1.70 – 3.70 – 6.00, ei vedonlyöntimarkkina isommin Japanin ihmeeseen usko. Unibet tarjoaa peruskertoimien lisäksi peliin luonnollisesti jälleen paljon betsattavaa ja kohteita riittää aina kulmapotkujen määrästä tulosvetoon ja monivetoon. Tosin tässä kohtaa moniveto tarkoittaa yhteen otteluun lyötävien tuloksien kertoimia, ei Veikkauksen tapaan useampaan otteluun.

Esimerkkinä tästä, 2-0, 0-2, 2-1 tai 1-2 tuloksille saa kertoimen 3.75. Meiltä lähtee betsit tähän vaihtoehtoon, 0-0, 1-0, 0-1 tai 1-1 ovat kertoimen 2.50 takana ja 3-0, 0-3, 3-1 tai 1-3 on saanut kertoimen 7.00. Mikäli historia toistaisi itseään, siitä saisi ”mikä tahansa muu tulos” kertoimella 3.60 rahat takaisin. 2-2, 3-2, 2-3 tai 3-3 toisi kertoimen 12.00.

Kolumbian hyökkäysarsenaali on kieltämättä se vahvin osa-alue ja se näkyy myös kertoimissa. Radamel Falcaon maalista saa kertoimella 2.50 rahat takaisin, Carlos Baccan maali tuo 2.80 kertoimella massit kotiportille. James Rodriguez (3.00), Juan Cuadrado (4.25), siinä pari muuta hyvää vaihtoehtoa maalintekijävetoon. Japanilsta Shinji Kagawa 6.50 ja Shinji Okazaki 4.40 potentiaalisia.

Kolumbia – Japani – ennakoidut kokoonpanot

Kolumbia (4-2-3-1)

Ospina – Mojica, Mina, Sanchez, Arias – Barrios, Sanchez – Uribe, Rodriquez, Cuardado – Falcao

Japani (4-2-3-1)

Kawashima – Nagatomo, Makino, Yoshida, Sakai – Yamaguchi, Hasebe – Inui, Kagawa, Honda – Okazaki

Kolumbia

Kolumbia selvitti tiensä MM-kisoihin neljäntenä maana omasta karsintalohkostaan. Maalinteossa keltapaidat onnistuivat 21 kertaa, ja puolestaan omissa verkot soivat lähes parikymmentä kertaa. Kumpikaan tilasto ei ollut lohkon parhaimmistoa. Karsintojen viimeinen kierros oli erittäin tärkeä, sillä tasapelillä Perua vastaan sijoitus saatiin pysymään neljän parhaan joukossa. Muuten edessä olisivat olleet nousukarsinnat. Miehistön parhaana maalintekijänä kunnostautui Bayern Münchenin keskikenttämies James Rodriguez, joka onnistui maalinteossa kuudesti.

Alkuvuoden harjoitusottelunsa Kolumbia aloitti nappaamalla yllätysvoiton Ranskan kustannuksella, ja puolestaan hetkeä myöhemmin keltapaidat pelasivat maalittoman tasapelin Australian kanssa. Viime vuoden lopullakin Kolumbia ehti pelaamaan muutaman harjoitusottelun, jotka tuottivat niukan tappion Etelä-Korealle ja selvänumeroisen voiton Kiinaa vastaan.

Kolumbian joukkue videolla:

Japani

Japani nappasi karsinnoissa lohkonsa ykköspaikan ennen toiseksi tullutta Saudi-Arabiaa. Maalinteossa valkopaidat onnistuivat 17 otteeseen, ja omissa verkot soivat vain seitsemän kertaa. Karsintojen viimeisellä kierroksella Japani hävisi niukasti juuri Saudi-Arabiaa vastaan, mutta sillä ei ollut enää merkitystä lohkon voittamisen kannalta. Saksan kentillä leipänsä tienaava Genki Haraguchi oli miehistön paras maalintekijä neljällä maalilla.

Viime joulukuussa Japani pelasi Itä-Aasian mestaruuskisoissa, jossa valkopaidat keräsivät kolmesta ottelustaan kaksi voittoa ja tappion. Puolet Aasian ylpeyden maaleista viimeisteli Yu Kobayashi. Nimenomaan Aasian mestaruuskisoissa Japani on menestynyt hyvin, sillä miehistö on voittanut neljästä edellisestä turnauksesta kolme. Japanin paras MM-sijoitus sen ulkopuolella on neljännesvälieriin pääseminen vuoden 2010 MM-kisoissa.

Ottelukaupunki ja ajankohta

Kolumbian ja Japanin kohtaaminen käydään Mordovia stadionilla. Kamppailu lähtee käyntiin kello 15.00. Stadion vetää 45 000 silmäparia.

H-LOHKON OTTELUT:

OTTELUENNAKKO

PÄIVÄMÄÄRÄ

STADION

Colombia vs Japan World Cup 2018

Kolumbia vs Japani ennakko

19/06
15:00

Mordovia Arena, Saransk

Poland vs Senegal World Cup 2018

Puola vs Senegal ennakko

19/06
18:00

Otkrytie Arena, Moskova

Japan vs Senegal World Cup 2018

Japani vs Senegal ennakko

24/06
18:00

Central Stadium, Jekaterinburg

Poland vs Colombia World Cup 2018

Puola vs Kolumbia ennakko

25/06
21:00

Kazan Arena, Kazan

Japan vs Poland World Cup 2018

Japani vs Puola ennakko

28/06
17:00

Volgograd Arena, Volgograd

Senegal vs Colombia World Cup 2018

Senegal vs Kolumbia ennakko

29/06
17.00

Samara Arena, Samara

Ottelun katsominen

Aikaisempien vuosien tapaan Yle omistaa MM-kisojen lähetysoikeudet. Kolumbian ja Japanin kohtaamista pääsee seuraamaan televisiossa, Yle Areenassa, liveseurannassa ja radiossa. Vielä ei ole tietoa siitä, että onko Kolumbian ja Japanin kamppailussa studio-osuutta, mutta se selviää lähempänä. Ottelua voi katsoa suomeksi ja ruotsiksi sekä usealla laitteella.

Näin pelataan

Lohko H on kaikista lohkoista yksi tasaisimmista, mutta Kolumbia on kuitenkin todennäköisimpiä joukkueita etenemään pudotuspeleihin. Japaniin verrattuna keltapaidoilla on enemmän maalintekovoimaa, ja myös pelaajiston yksilötaito "Los Caferetosilla" on luokkaa parempaa. Lähikuukausina useamman maalin tekeminen Ranskaa ja Espanjaa vastaan on hyvä osoitus hyökkäyspelaamisen vaarallisuudesta. Vedonlyöntimielessä turnauksen alussa yllätysmahdollisuuksia tapahtuu korostetummin, mutta Kolumbian voitto on kuitenkin lähtökohdiltaan hyvä peli-idea. Japani vetäytyy varmasti enemmän puolustusvoittoisemmaksi, mutta valkopaitojen alakerta ei ole jättänyt itsestään kylläkään erikoista kuvaa. Elokuun jälkeen miehistö on pitänyt maalinsa puhtaana vain kerran.

Aseta vetosi
BONUS: Bonus 2x25€ ilmaisveto
Pelaa nyt