Lauantai 24.3.2018 Kärpät kuittaa taas itsensä johtopaikalle?

Onko padalla edelleenkään mitään jakoa hakea pinnoja Kärppäkolosta? Ässien on pakko voittaa ainakin yksi ottelu Oulussa, onko se tämä?

Kärpät – Ässät klo 17:00 la 24.3.2018

Sota alkaa taas tavallaan alusta, tai ainakin tasatilanteesta. Kumpikin on ollut kotikaukalossaan vahvassa vireessä ja tätä odotetaan myös tästä ottelusta. Faktahan on se, että Kärpät voi kotikaukalossa hoitaa voitot ja vieraissa lepäillä laakereillaan, Ässien olisi siis pakko voittaa ainakin kerran Oulussa. Onko lauantai se ryöstöpäivä, vai palauttaako Kärpät taas marssijärjestyksen tässä ottelussa? Iso ottelu edessä… molemmille.

Oulussa ei fanaattinen porilaisyleisö auta?

Porissa Kärpillä tuli kieltämättä papana pöksyyn reilun ensimmäisen vartin aikana, sen verran asenteella hullut porilaiset tulivat kimppuun. Sen jälkeen ässähönkää hieman himmennettiin ja Kärpät alkoi kääntää peliä itselleen. No, se ei aivan riittänyt, sillä 3-2 lukemat tiesivät sitä että tämä sarja on nyt tasan. Tyypillistä varmistelua johdossa olevalta joukkueelta.

Kärpiltä muutama pelaaja koki kovia ottelussa, pakkiosasto varsinkin. Toivotaan ihan kevään jatkuvuuden kannalta että kyseessä oli vain pienempiä vammoja, muuten voi Kärppien pakkiosasto olla aika ohkaisessa kunnossa. Ässien pommikoneet tulevat taatusti hakemaan täsmäniittejä tässäkin ottelussa.

Kärpät – Ässät kertoimet ja vedonlyönti

Matsiin on toki valtavasti betsattavaa ja ainakaan vedonlyöntiyhtiöt eivät usko Ässien jatkavan voittokulkuaan. Lukemat olivat viime kohtaamisessa Oulussa aika selvät, joten senkin puolesta voidaan laittaa Kärppää suosikiksi. Unibetiltä on tarjolla erikoiskampanjaa tälle viikonlopulle, käy katsastamassa miten voit hyödyntää sen tähän matsiin ja muihin viikonlopun huippukohteisiin esimerkiksi Liigan pudotuspeleistä.

Ben Blood ja Marko Insam onnistuivat kotihallissa, mutta näitä herroja ei ehkä ihan ensimmäisenä kannata tähän matsiin laittaa kupongille. Maaleja ottelussa nähdään, mutta onko se Veini Vehviläinen joka on Kärpiltä maalin suulla? Nollan hän piti Rynnäksen vaihtokomennuksen jälkeen, nostaako Bernard edellisestä Oulun ottelusta edelleen tasoaan? Maalivahtien peli, mutta toki materiaali pelaajistossa on Kärpillä.

Kotijoukkueen ensimmäinen maali ja voitto antaa kertoimeksi 1.95, siinä voisi olla ihan maukas vaihtoehto lapulle laitettavaksi. Toisaalta vedonlyöjien karkkikauppa on tässä matsissa Ässien kertoimien osastolla. Sieltä suut makiaksi?

Kärppäluotsi myönsi Ässien paremmuuden lehdistötilaisuudessa.

Kotijoukkueen ensimmäinen maali ja voitto antaa kertoimeksi 1.95, siinä voisi olla ihan maukas vaihtoehto lapulle laitettavaksi. Toisaalta vedonlyöjien karkkikauppa on tässä matsissa Ässien kertoimien osastolla. Sieltä suut makiaksi?

Aseta vetosi