Torstai 15.3.2018 Pelicans - SaiPa. Joko idän jättiläiset jatkoon?

Pelicansin pitäisi jostain löytää punainen lanka, mutta hiljaista on ollut viime ajat. Viimeinen peli tälle kaudelle?

Pelicans – SaiPa klo 18:30 to 15.3.2018

SaiPa nappasi odotetusti voiton Pelicansista, vaikka menikin ottelussa johtoon 0-1 ja kavensi vielä kolmannen erän ensimmäisellä minuutilla lukemat 3-2 lukemiin. SaiPan ulkomaalaisten haalinta on perinteisesti ollut erinomaista ja tässä matsissa siitä nähtiin oikein oppitunti. Maalintekijöinä kunnostautuivat Hamilton, Kunyk ja Goodwin kahdesti. Tätä kolmikkoa voi SaiPalta laittaa kupongille myös tässä ottelussa.

Laukaukset ottelussa menivät tasan 30-30, mutta SaiPan laukauksista peräti 22 meni tilastojen mukaan ohi maalin. Pelicansin sihti oli hieman parempi, sillä 16 laukausta 30:stä vihelsi ohi SaiPa-maalin. Molemmat onnistuivat ylivoimalla, se tietää hyvää myös torstain peliin.

Kumpaan matsiin SaiPa myy lippuja perjantaina? Se selviää torstaina.

Pelicansista povattiin tämän otteluparin putoajaa ja siltä se näyttää ensimmäisen ottelun perusteella. Sillä on kuitenkin iso tavoite pelata jääkiekkoa ainakin vielä ensi lauantaina, se tietäisi sitä että voitto kotikaukalosta irtoaisi. SaiPa on viime aikoina ollut varsin hyvä Lahdessa, 10 viime matsia ovat päättyneet 4-6 voitoin ja maaleja näissä on tehty 28-35.

Pelicans – SaiPa kertoimet ja vedonlyönti

Pelicans on vedonlyöntitoimistojen suosikki voittamaan ottelun. Unibet esimerkiksi antaa otteluun Pelicans – SaiPa kertoimet 2.10 – 4.00 – 3.05, joten tämän puolesta näyttäisi siltä että lauantaina pelattaisiin vielä Lappeenrannassa. Pelicansin peli on kuitenkin yskinyt niin runkosarjan lopun kuin ensimmäisen pudotuspelin, joten millä se kääntää tämän pelin itselleen? Selkä seinää vastaan joukkueet yleensä äityvät parhaaseensa, mutta onko siitä kuitenkaan mitään apua SaiPaa vastaan?

Iikka Kangasniemen peliesitykset loppukaudesta ovat olleet melko vaisuja, joko mies mahtaa odotella siirtoa kirkkaimpiin valoihin? Tässä ottelussa maalintekijäkerroin on 3.75. Jesse Saarinen on saanut kertoimen 3.95. SaiPalta tosiaan lapulle voi laittaa ulkomaalaisvahvistuksia, näytti olevan ensimmäisessä ottelussa sihti kohdillaan. Hamilton 4.70, Goodwin 4.70, Kunyk 4.35, siinä aika pomminvarmaa osumaa jos  SaiPa nyt ei ihan nollille tässä jää. Vaikka kertoimet ovat Pelicansille, ei olisi mikään ihme jos SaiPa voisi tämän pelin jälkeen alkaa keskittymään jo TPS-sarjaan.

Huoltoa tuskin koskaan kiitetään tarpeeksi. Yksi komea ura tulee päätökseen tällä kaudella Lahdessa.

Huoltoa tuskin koskaan kiitetään tarpeeksi. Yksi komea ura tulee päätökseen tällä kaudella Lahdessa.

Aseta vetosi