MM jalkapallo - mestari 14.6.2018, Brasilia on suosikki, ja voittaa mestaruuden!

Brasilia on ollut huiman kovassa kunnossa päävalmentaja Titen aikana. Sen joukkue on kova joka osa-alueella, Neymarista Alissoniin.

Brasilia on MM-jalkapallon ykkösuosikki. Harvoin on niin, että vetomarkkinoiden suosikki on myös kelvollinen järkiveto, mutta nyt taitaa olla niin.

Brasilia on takuulla motivoitunut joukkue, se pelasi loistavat karsinnat, eikä sen joukkueesta tahdo löytyä heikkoa lenkkiä mistään.

Brasiliaa nöyryytettiin viime MM-kisoissa. Se hävisi kotikisojen välierässä Saksalle käsittämättömäksi 1-7. Tämän koko maa varmasti haluaa korvata. Neljä vuotta sitten Brasilia oli valtavan ylilatautunut joukkue, jonka avauksessa kuitenkin oli pelaajia, jotka eivät olleet ollenkaan maailmanmestari-tasoisia.

Brasilian kisojen päävalmentaja Luiz Felipe Scolari luonnollisesti sai potkut kisojen jälkeen. Seuraavaksi hommiin tuli ex-maajoukkuekapteeni Dunga, mutta ei hänkään saanut peliä kulkemaan. Dungan jälkeen päävalmentajaksi tullut Tite, ja tämän jälkeen Brasilia on ollut loistava. Titen johdolla Brasilia ensin voitti Rion olympialaisten jalkapallokullan. Etelä-Amerikan MM-karsinnoissa Brasilia oli lopulta ylivoimainen. Se voitti toiseksi tulleen Uruguayn kymmenellä pisteellä ja maalieroksi yli +30. Kaiken kaikkiaan Brasilia on hävinnyt Titen valmentamana vain yhden ottelun, ja se oli ystävyysottelu Argentiinaa vastaan.

Brasilian joukkue on joka puolella kenttää erittäin hyvä. Tällä kertaa jopa sen puolustus ja maalivahti ovat turnauksen parhaimmistoa. Brassien hyökkäys on loistava, Neymar on maailman parhaita pelaajia, ja tällä kertaa hän on vielä kevään loukkaantumisen vuoksi hyvin levännyt, tuore ja nälkäinen pelaaja. Neljä vuotta sitten joukkueen kärkimies oli Fred, eikä hän ollut ollenkaan maailmanluokan hyökkääjä. Nyt piikissä pelaa Manchester Cityn Gabriel Jesus, ja hän taas on erinomainen, tulevaisuuden supertähti. Keskikentällä Neymarin paineita helpottamassa on vielä Barcelonan Philippe Coutinho, eikä hän ole juurikaan Neymaria heikompi pelaaja.

Keskikentällä Brasilialla on vielä Barcelonassa loistavan kauden pelannut Paulinho ja Real Madridin keskikentän ankkuri Casemiro.

Brassien puolustuksessa pelaa muun muassa Real Madridin laitapakki Marcelo, PSG:n Maquinhos ja Inter Milanin Miranda. Maalissa pelaa AS Roman Alisson, ja hän on veskari, jonka suurin piirtein kaikki suurseurat haluaisivat maalilleen.

Brasilian vaihtopenkilläkin on liuta pelaajia, jotka mahtuisivat minkä tahansa muun joukkueen avaukseen, kuten Liverpoolin Firmino, Manchester Cityn Ederson ja PSG:n Thiago Silva.

Brasilian joukkueessa ei todellakaan ole yhtään heikkoa kohtaa.

Brasilia voitti Saksan Berliinissä maaliskuussa 1-0, ja sekin alleviivaa sitä, että joukkue on tällä hetkellä se, joka asettaa tason. MM-turnauksen alla Brasilia voitti harjoitusotteluissa ensin Kroatian 2-0 ja perään Itävallan 3-0. Hyviä merkkejä oli paljon, puolustus piti nollan kummassakin ottelussa ja Neymar osoitti olevansa täydessä pelikunnossa tekemällä maalin kummassakin pelissä.

Brasilian alkulohkossa pelaavat Costa Rica, Serbia ja Sveitsi, eikä brasseilla luulisi olevan ongelmia ryhmän selvittämisessä. Vastuksen varmaan tulevat bussipuolustuksella, mutta eipä heikoimmilla tule olemaan itsellä juurikaan maalipaikkoja Brasilian kovaa puolustusta vastaan. Brasilian ensimmäinen kova ottelu näyttäisi olevan semifinaalien Ranska.

 

Unibetin kerroin Brasilian mestaruudelle on 4.75. Kerroin on laskussa, jokunen päivä sitten se oli vielä 5.00. Koko maailman jalkapalloväki kaataa rahojaan Brasilian puolesta. Jos brassit lopulta vievät mestaruuden, niin vedonvälittäjät taitavat ottaa aikalailla takkiinsa.

Aseta vetosi