Nigeria - Argentiina ti 26.6.2018, Nappaako Etelä-Amerikan jättiläinen rutiinivoiton?

Nigeria ja Argentiina iskevät yhteen, kun ottelut jatkuvat jalkapallon MM-kisoissa. Lohko D:ssä pelataan samana iltana Islannin ja Kroatian välienselvittely, jossa panoksia on varmasti jatkopaikkojen suhteen. Kokonaiskuvassa Nigerian ja Argentiinan välinen tasoero on valtava sinivalkoisten eduksi, mutta Afrikan ylpeyshän voitti Etelä-Amerikan miehistön viime vuoden loppupuolella runsasmaalisessa taistossa.
Nigeria - Argentiina Jalkapallon MM-kisat 26.6.2018
Nigeria - Argentiina
June 26,2018
21:00

Nigeria

Nigeria nappasi reissun MM-kisoihin häviämättä viimeisessä karsintavaiheessa yhtään otteluaan. Kolmannessa vaiheessa miehistö nappasi kamppailuistaan voittoja neljästi ja pelaten myös muutaman tasapelin. Viimeinen kamppailuista päättyi vähämaaliseen tasapeliin Algerian kanssa. Miehistö viimeisteli yhteensä 12 maalia, joten se tarkoitti keskimäärin kaksi maalia jokaista taistoa kohden. Maalinteossa onnistuivat esimerkiksi Valioliigassa leipänsä tienaavat Victor Moses sekä Alex Iwobi.

Karsintaurakkansa jälkeen Nigerian on nähty pelaavan muun muuassa Afrikan mestaruusturnausta, jossa vihreäpaidat selviytyivät komeasti aina loppuotteluun saakka. Siellä menestymistä ei ollut kuitenkaan tarjolla, vaan Marokko nappasi heitä vastaan selkeän 4-0 voiton. Afrikan mestaruusturnauksen ohella Afrikan ylpeys on ehtinyt pelaamaan muutamassa harjoitusottelussa, ja lisäksi yksi kamppailuista käytiin siis hieman aiemmin Argentiinaakin vastaan. Alkuvuoden taistoissa menestymistä on tullut kohtalaisesti, sillä Serbiaa vastaan saaliiksi tuli kahden maalin tappio, kun taas Puola kaatui yhdellä tehdyllä osumalla.

Argentiina

Argentiina esiintyy MM-kisoissa odotetulla tavalla, sillä ”La Albiceleste” nappasi Etelä-Amerikan maaperällä lohkossaan yhden kolmesta kärkisijoista yhdessä Brasilian ja Uruguayn kanssa. Miehistö keräsi otteluistaan voittoja seitsemän kappaletta, seitsemän tasapeliä ja häviöitä neljään otteeseen. Maalinteossa sinivalkoiset onnistuivat vajaaseen pariinkymmeneen kertaan, ja kieltämättä miehistö sai hyökkäyspotentiaalistaan irti vain osan. Hyökkäystehot jäivät heikoiksi etenkin kamppailuissa Boliviaa ja Venezuelaa vastaan. Argentiinalaiset voittivat viimeiseksi jääneessä taistossaan Bolivian vieraissa maalein 1-3, ja vähemmän yllättäen kolme maalia viimeistellyt Lionel Messi oli loistava.

Karsintojen jälkeen Argentiina on pitänyt yllä pelivirettään esiintymällä neljässä harjoitusottelussa. Niistä pahin nöyryytys koettiin Esapnjaa vastaan. Tuolloin omissa verkot soivat kuuteen otteeseen. Muuten menestymistä on tullut kohtalaisesti, sillä voittoja on irronnut Venäjää ja yllättäen MM-kisoista ulos jäänyttä Italiaa vastaan. On hyvä mainita vielä Espanja-ottelusta, että pallonhallinnan ja maalintekoyritysten suhteen kamppailuhan oli tasainen, mutta vastustaja teki maaleja isolla prosentilla.

Argentiinan joukkue videolla:

Ottelukaupunki ja ajankohta

Nigerian ja Argentiinan kohtaaminen käydään Pietarin stadionilla. Ottelu lähtee käyntiin kello 21.00 Suomen aikaa. Stadion vetää noin 68 000 ihmistä.

Ottelun katsominen

Aikaisempien vuosien tapaan Ylelle kuuluvat edelleen MM-kisojen lähetysoikeudet, joten Nigerian ja Argentiinan välienselvittelyä voi katsoa suorana lähetyksenä televisiosta tai Yle Areenan kautta. Turnauksen tapahtumista pysyy kartalla myös liveseurannan ja radion avulla. Otteluita voi katsoa suomeksi ja ruotsiksi sekä useilla laitteilla. Studio-osuutta Nigerian ja Argentiinan kamppailuun ei vielä tiedetä, mutta se selviää pian.

Näin pelataan

Ennusmerkkien valossa Argentiina ottaa varmasti pallonhallinnan itselleen ja rakentanee runsaasti hyviä maalintekopaikkoja. Nigerian menestymismahdollisuuksia voidaan kuvailla realistisina, mutta miehistön puolustuspelaamisessa pitää kaiken osua kohdalleen. Vihreäpaidatkin saavat varmasti vastaiskumahdollisuuksiensa kautta tilaisuuksia maalintekoon, mutta heidän hyökkäyspelaamisensa ei ole lainkaan samanlaisella tasolla Etelä-Amerikan jättiläiseen nähden. Toisenlainen lopputulos kuin ennakkosuosikin rutiinivoitto olisi siis selkeäkin yllätys.

Aseta vetosi
BONUS: Bonus 2x25€ ilmaisveto
Pelaa nyt