Perjantai 9.2.2018, Avajaispäivä ja suomalaisia tulessa!

Talviolympialaisten avajaiset ja muutamia suomalaisia myös mukana. Katso kuinka Janne Ahonen kantaa Suomen lippua!

Talviolympialaiset 2018 saadaan kunnolla käyntiin perjantaina 9.2.2018. Ennen virallisia avajaisseremonioita nähdään suomalaisia tulessa ja vetoakin pääsee lyömään. Missä sinä olet perjantai-iltapäivänä kun Pyeongchangin olympialaiset 2018 virallisesti avataan?

Ei tästä päivästä vielä saa tekemälläkään isoa olympiapäivää urheilun saralla, sillä ainoastaan kolme lajia on käynnissä. Curlingissa curlataan sekakilpailun 3. ja 4. kierros, taitoluistelussa luistellaan joukkuekilpailun lyhyt-ohjelma ja Freestylessä päästään nauttimaan karsintahypyistä.

Twitterissä kannattaa ottaa seurantaan Suomen Olympiajoukkueen tviitti-tili, ajankohtaista uutista pukkaa kisakaupungista.

Freestylessä on naisissa mukana slope stylessä Anni Kärävä ja miehissä slope stylessä Joona Kangas sekä kumpareissa Jussi Penttala ja Jimi Salonen.

Lyö vetoa olympialaisista

Vaikka tämä ei edelleenkään ole niitä vilkkaimpia kisapäivä, vedonlyöjä pääsee lyömään vetoa vaikkapa taitoluistelun joukkuekilpailusta. Venäjä / OAR joukkue on ennakkosuosikki kertoimella 2.50, Kanada tulee heti kakkossuosikkina kertoimella 2.80. Todennäköisesti mestaruus menee jommallekummalle, joten molempien betsaaminen tuo takuuvarman voiton, siis siinä tapauksessa että jompikumpi voittaa.

Curlingissa kannattaa luonnollisesti seurata mitä on tapahtunut 1. ja 2. kierroksella ja minkälaiset mahdollisuudet suomalaisilla on.

Freestylen karsintoja pääsee lyömään ainakin finaalien puolesta livenä, Suomen Anne Kärävän voittajakerroin on 67.00 ja mitalikerroin on 17.00. Toki karsinnoista pitää päästä ensin jatkoon. Miesten Slope Stylessä mukana oleva Joona Kangas on Unibetillä saanut kertoimet 101.00 voitosta ja 26.00 mitalista.

Kumpareissa Jimi Salonen ja Jussi Penttala ovat saaneet samat kertoimett, voitosta 151.00 ja mitalista 41.00.

Olympialaisten huominen ohjelma ja suomalaisurheilijat:

Perjantai 9.2.2018

Curling:
Klo 01:35 Sekakilpailu – 3. kierros, FIN: Oona Kauste ja Tomi Rantamäki
Klo 07:35 Sekakilpailu – 4. kierros

Taitoluistelu:
Klo 03:00 Joukkuekilpailu: Lyhyt-ohjelma

Freestyle:
Klo 03:00 Naiset – karsinta, FIN: Anni Kärävä (slope style)
Klo 04:45 / 11:45 Miehet – karsinta, FIN: Joona Kangas (slope style), Jimi Salonen ja Jussi Penttala (kumpareet)

Avajaisseremonia: Klo 13.00 – 14.50

Slopestyleä on mukava harjoitella kun on hieman pehmeämpi alastulorinne…

Kumpareissa Jimi Salonen ja Jussi Penttala ovat saaneet samat kertoimett, voitosta 151.00 ja mitalista 41.00.

Aseta vetosi