Porto - Liverpool 14.2.2018, ensimmäinen osa tarkasti?

Kumpikin joukkueista osaa maalinteon. Liverpoolin hyökkäys on tunnetusti kova, ja Porto teki viikonloppuna neljä kassia. Tänään kuitenkin tarkasti?

Liverpool pelaa Mestareiden liigan jatkopeleissä FC Portoa vastaan. Ensimmäinen osa pelataan Portugalissa. Liverpool ja Porto ovat kumpikin kertaalleen voittaneet Mestareiden liigan tällä vuosituhannella.

Liverpool saa otteluparissa etua siitä, että se pääsee aloittamaan pelit vieraissa. Se voi nyt pelata ensimmäisen osan varovasti, ja vasta sitten kotona Anfieldilla katsotaan, että kumpi on parempi. Liverpool on varmasti kotikentällään suosikki jokaista joukkuetta vastaan.

Portoa vastaan Liverpool on suosikki vieraissakin. Se voittokertoimet ovat noin 2.40 -tasolla, kun Porton voitosta saisi noin 3.10 -kertoimia.

Liverpool pelasi mainiosti lohkovaiheessa, lohko tosin ei ollut erityisen hankala, kovin vastus oli espanjalainen Sevilla. Pool ei hävinnyt lohko-otteluissa kertaakaan, ja sen maalisuhde oli mainio 23-6.

Porto oli lohkokakkonen

Porto tuli kakkoseksi lohkossa, jonka voitti Besiktas. Ennakkosuosikki, tähtipelaajansa kesällä menettänyt Monaco jätettiin lohkojumboksi. Porton saldo lohkossa oli 3-1-2 ja maaliero 15-10. Porto pelasi kolme viimeistä Mestareiden liigan lohkopeliä ilman tappiota, ja näissä peleissä se paukutteli yhdeksän maalia.

Porton vaaralliset pelaajat ovat hyökkääjät Moussa Marega sekä Vincent Aboubakar, he ovat tehneet tällä kaudella yhteensä 43 maalia kaikki turnaukset mukaan lukien. Yacine Bramini on joukkueen hyökkäyspään pelintekijä.

Liverpoolilla todellakin on pelaajia joilla vastata Porton hyökkäykseen. Philippe Coutinho lähti Barcelonaan viime kuussa, mutta siitä huolimatta Poolilla on kärkipäätä. Roberto Firmino ja Mo Salah ovat tehneet tällä kaudella yhteensä 49 maalia kaikki turnaukset mukaan lukien. Salah on tällä kaudella ollut todellinen menestys, ja hänen hyvä pelaamisensa varmasti helpotti Coutinhon myyntiä. Firmino on ollut Liverpoolin ykköspyssy tämän kauden Mestareiden liigassa, hän on osunut kuudesti. Salah on tehnyt viisi maalia.

Ensimmäinen osa ilman riskejä?

Liverpoolin manageri Jurgen Klopp on saanut joukkueen rotaation toimimaan oikein hyvin, kenellekään ei tule liikaa kuormaa. Klopp laittoi viikonloppuna Valioliigassa Southamptonia vastaan kentälle vahvan avauksen, mutta joukkue on silti hyvn valmistautunut Porto -otteluun. Sotonin Liverpool voitti vieraissa 0-2. Porto on varmasti myös hyvässä kunnossa illan pelissä. Se voitti viikonloppuna vieraissa Portugalin liigan ottelussa Chavesin 4-0, ja esimerkiksi Brahimi istui koko pelin vaihtopenkillä.

Ottelun kulku lienee sellainen, että Liverpool yrittää välttää virheitä. Se pelaa riskittömästi ja iskee vastaan nopeasti, ja vastaiskuissa se on hyvä. Poolin puolustus on petrannut Virgil van Dijkin tulon jälkeen, maalivahti Kariuskin on parantanut peliään. Porton homma olisi löytää reikiä Poolin puolustuksesta.

Vetomarkkina on oikeassa Poolin suosikkiaseman kanssa, joten voittokertoimet voi jättää väliin. Ottelusta odotetaan maalirikasta, mutta se ei välttämättä pidä paikkaansa. Kaksiosaisten otteluparien avaus on usein varovaista peliä. Unibet antaa kertoimen 2.12 sille, että pelissä tulee alle 2.5 maalia. Sille voi pienen panoksen laittaa.

Porton mahdollinen avaus: Jose Sa – R. Pereira, Reyes, Marcano, Telles – Corona, Herrera, Oliveira, Brahimi – Marega, Soares

Liverpoolin mahdollinen avaus: Karius – Alexander-Arnold, Matip, van Dijk, Robertson – Oxlade-Chamberlain, Henderson, Wijnaldum – Salah, Firmino, Mane

Lohkovaiheen viimeisessä ottelussa Liverpool voitti Moskovan Spartakin 7-0:

Lohkovaiheen viimeisessä ottelussa Liverpool voitti Moskovan Spartakin 7-0.

Aseta vetosi