AS Roma - Shaktar Donetsk 13.3.2018, Romalla alla vierasmaali

Donetsk voitti avausottelun 2-1, mutta Roman vierasmaali tekee siitä suosikin jatkamaan. Kumpikin joukkue pystyy maalintekoon.

Shaktar Donetsk voitti ensimmäisellä kierroksella AS Roman Ukrainassa 2-1. Roman etu toiseen osaotteluun on vierasmaali.

Kumpikin joukkueista on aikaisemmin pärjännyt heikosti Mestareiden liigan pudotuskierroksilla, menestystä ei juurikaan ole tullut. AS Roma ei ole päässyt neljännesfinaalivaiheeseen vuosikymmeneen, vaikka se on usein ollut mukana turnauksessa. Shaktar Donetsk oli top kahdeksan joukossa vuonna 2011.

Tällä kaudella AS Roma on ollut Mestareiden liigassa hyvä kotijoukkue. Lohkovaiheessa se otti kotikentällä kaksi voittoa ja tasurin, eikä se päästänyt ainuttakaan maalia kotikentällään. Muuten sen kotikunto ei ole viime aikoina ollut häävi. Roma on kaikki turnaukset mukaan lukien voittanut vain kaksi ottelua viimeisistä seitsemästä omalla Rooman Stadio Olimpicolla. Viime viikonloppuna AS Roma voitti kotonaan Torinon 3-0, tätä ennen se oli hävinnyt kotikentällä AC Milanille 0-2.

Donetskin kolme viimeistä 11-0

Shaktar Donetsk on paljon paremmassa kunnossa kuin roomalaiset. Se on nyt kaikki turnaukset mukaan lukien voittanut kuusi viimeistä otteluaan. Tulokset ovat komeita, Shaktar on voittanut kolme viimeistä Ukrainen liigan ottelua yhteismaalein 11-0. Ottelu Roman kotikentällä on tosin kovempi, mitä se koskaan pelaa omassa Ukrainan liigassaan.

Kummallakin joukkueella on kärkipäässä kovassa kunnossa oleva mainio hyökkääjä, joten vetomielessä voisi ajatella runsasmaalistakin ottelua. AS Roman Edin Dzeko on joukkueensa paras maalintekijä tällä kaudella 16 osumalla, ja näistä kolme on tullut Mestareiden liigassa. Ensimmäisessä osassa Shaktar Donetskia vastaan Dzeko syötti Cengiz Underin maalin. Viime lauantaina Torinoa vastaan Dzeko oli sivussa ottelusta, mutta edellisessä pelaamassaan pelissä hän oli tulessa. Vieraspelissä Serie A:n kakkosjoukkuetta Napolia vastaan Dzeko teki kaksi maalia ja AS Roma voitti 4-2.

Ferreyran 27 kassia

Shaktar Donetskin Facundo Ferreyra on ollut vielä Dzekoa kovempi maalipyssy tällä kaudella. Hän on tehnyt kaikissa turnauksissa yhteensö 27 maalia, Mestareiden liigassa maaleja on tullut kolme, joista yksi viime ottelussa Romaa vastaan.

Joukkueille on muutama pelaaja sivussa, mutta nämä eivät ottelua ratkaise. Romalta Karsdorp ja Pellegrini ovat polvivaivaisina sairastuvalla. Shaktarin Srnalla on myös polvessa vikaa, ja Malyshev on pelikiellossa.

Vetomarkkina on tiukasti AS Roman puolella. Ottelun kertoimet ovat suurinpiirtein 1.65 – 4.30 – 5.25. Houkuttelevin veto löytyy siitä, että maaleja paukutellaan useampikin. Yli 3.5 maalia saa Unibetilta kertoimeksi 2.55, ja siihen voi pikkupanoksen laittaa. Dzekon avausmaali saa kertoimeksi 5.10 ja Ferreyran 8.50, näitäkin voi kokeilla sopivalla rahasummalla.

AS Roman mahdollinen avaus: Alisson – Florenzi, Manolas, Fazio, Kolarov – de Rossi, Strootman – Under, Nainggolan, Perotti – Dzeko

Shaktar Donetskin mahdollinen avaus: Pyatov – Butko, Ordets, Rakitsky, Ismaily – Fred, Stepanenko – Marlos, Taison, Bernard – Ferreyra

AS Roman mahdollinen avaus: Alisson – Florenzi, Manolas, Fazio, Kolarov – de Rossi, Strootman – Under, Nainggolan, Perotti – Dzeko Shaktar Donetskin mahdollinen avaus: Pyatov – Butko, Ordets, Rakitsky, Ismaily – Fred, Stepanenko – Marlos, Taison, Bernard – Ferreyra

Aseta vetosi