U18 Finaali: Viekö Suomi kullan kotiin?

Illan jännitysnäytelmä alkaa kello 17.30

Nuoret Leijonan pennut eli U18 maajoukkue jatkaa hienoa menestysputkeaan MM-kisoissa. Joukkue pelaa vuoden 2018 maailmanmestaruudesta tänään sunnuntaina kello 17.30 alkavassa ottelussa USA:ta vastaan. USA on Tsheljabinskissa pelattavan finaalin hienoinen ennakkosuosikki, mutta altavastaajan rooli tunnetusti sopii suomalaisille.

Pikkuleijonat ovat pelanneet läpi turnauksen omalla taktisella ja viisaalla pelitavalla. Jos joukkue pystyy pitämään oman pakettinsa kasassa suunnitellusti koko 60 minuuttia, niin maailmanmestaruus on enemmän kuin lähellä. Suomi selvitti tiensä finaaliin lauantaina voittamalla Ruotsin loistavalla pelillä, joka päättyi lukemiin 2 – 0. Suomen peliä turnauksessa voi kuvata parhaiten sanalla ”tiivis”. Tiivis puolustuspeli ja Justus Annusen hyvät otteet maalinsuulla oikeuttavat nuorelle maalivahdille turnauksessa alle 2.00 päästettyjen maalin keskiarvon, mikä on hyvin epätyypillistä nuorten MM-kisoissa jossa yleensä iloitellaan maaleilla. Suomen eduksi on vielä mainittava, että pikkuleijonat ovat ainoa maa tämän vuoden kisoissa joka on voittanut jokaisen ottelunsa varsinaisen peliajan puitteissa.

USA on voittanut Suomen kahdesti aiemmin MM-finaalissa, vuonna 2015 ja 2017. Jenkkiryhmä on nytkin liikkeellä kullankiilto silmissä ja he varmasti jo maistavat voiton suussaan. USA:n ehdoton tähtipelaaja tässä turnauksessa on ollut Jack Hughes, joka on paikoin pitänyt vastustajiaan pilkkanaan jäällä. Tänään tämän vasta 16 – vuotiaan taiturin ei pitäisi päästä huseeraamaan niin vapaasti kuin aiemmin, kiitos jo monta kertaa mainitun tiiviin suomalaispelaamiseen.

[tweet shortcode=”tweet”]

Kertoimien valossa Suomi on ehdoton altavastaaja. Esimerkiksi peliyhtiö Unibet tarjoaa Suomen voitolle huippukertoimen 4.20, mikä on ehdottomasti pelaamisen arvoinen sijoitus. Suomi ei ole todellisuudessa niin suuri altavastaaja kuin kertoimet antavat ymmärtää.

Kertoimien valossa Suomi on ehdoton altavastaaja. Esimerkiksi peliyhtiö Unibet tarjoaa Suomen voitolle huippukertoimen 4.20

Aseta vetosi