Maanantaina 15.1. yksi ottelu Valioliigaa. Manchester United kohtaa Stoken. Miten betsit?

Ennusmerkeissä iso voitto Manchester Unitedille, mutta voiko Stoke yllättää? Ei meidän mielestämme.

Maanantain Valioliigamatsissa ei taas pitäisi olla mitään puhetta ottelun voittajasta. Kertoimet Stoken tappiolle ovat selvät ja eipä tästä oikein millään saa vieraita voittajaksi. Toki isommalla tasoituksella voi kokeilla peliä Stokelle, mutta kyllä maanantai-ilta on ManUtd:n.

Stoken kausi on ollut melkoinen painajainen. Jengi on valahtanut jo putoamisviivan alle ja 22 ottelusta se ei ole voittanut kuin viisi ja tasapelejä on toinen mokoma. Maaiero on pakkasella Valioliigan isoimmalla lukemalla -24, joten peräpää vuotaa kuin Esterin perälauta.

United kävi lämpimän paikan leirillä hiomassa kuvioita:

Tähän soppaan kun lisätään mausteeksi se, että Stoke on koko Valioliigan heikoin vierailija yhdellä voitolla ja 10 tehdyllä maalilla (27 päästettyä) ja United puolestaan toiseksi paras kotijoukkue 8-2-1 tilastolla, ei voida todeta kuin että nyt tulee rumaa jälkeä. Tai ainakin pitäisi.

United jyrää Stoken maanrakoon?

Harvoin on lähtökohdat olleet näin isosti kotijengille. Unitedilta on toki poissa Eric Bailly ja Zlatan loukkaantumisten takia, Ashley Young punaisella kortilla ja Vancian ja Carrickin pelikunto on arvoitus. Stokella sivussa on varmuudella Bruno Martins Indi, epävarmaa on Jesen, Erik Pietersin, Glen Johnsonin ja Ryan Shawcrossin pelaaminen.

Unitedin oletettu kokoonpano:

De Gea – Shaw, Smalling, Jones, Valencia – Pogba, Matic – Martial, Lingard, Mata – Lukaku

Stoken oletettu kokoonpano:

Butland – Bauer, Cameron, Zouma, Wimmer – Fletcher, Allen – Diouf, Shaqiri, Choupo-Moting  Crouch.

Stoke ei ole pahemmin Old Traffordilla juhlinut, viimeksi peli tosin päättyi 1-1. Sitä ennen United oli voittanut pelit puhtaasti ja 9 viime kohtaamisen saldo Old Traffordilla onkin 8-1-0 ja 26-7. Tulosvetoon siis 2,3 – 0,1 tähän matsiin.

Näin pelattiin syksyllä:

Stoke ei ole pahemmin Old Traffordilla juhlinut, viimeksi peli tosin päättyi 1-1. Sitä ennen United oli voittanut pelit puhtaasti ja 9 viime kohtaamisen saldo Old Traffordilla onkin 8-1-0 ja 26-7. Tulosvetoon siis 2,3 – 0,1 tähän matsiin.

Aseta vetosi