HPK keskeyttää liigajoukkueen toiminnan koronaviruksen vuoksi!

Kotimaisen jääkiekkoilun pääsarjan Liigan on määrä alkaa 1. lokakuuta. Saadaanko kausi starttaamaan ajallaan. HPK:lla ikävä koronatilanne.

Kotimaisen jääkiekkoilun pääsarjan Liigan on määrä alkaa jälleen 1. lokakuuta 2020. Liigakausi 2019/20 jäi kesken eikä pudotuspelejä koskaan pelattu koronavirusepidemian vuoksi. Myös alkavan kauden yllä leijuu uhkakuvia eikä vielä ole selvillä esimerkiksi se millä kapasiteeteilla katsomot täytetään.

HPK:ssa koronatartunta – toiminta toistaiseksi jäihin

Kerroimme eilen kuinka Mikkelin Jukurit on joutunut koronakurimukseen ja joukkueen pelejä on jouduttu perumaan kun peräti organisaation edustusjoukkueessa sekä U20 joukkueessa on todettu peräti 20 koronavirustartuntaa.

Nyt yhtä ikäviä uutisia kantautuu Kanta-Hämeestä, kun hallitsevan Suomenmestari HPK on uutisoinut kotisivuillaan keskeyttävänsä seuratoiminnan toistaiseksi koronaviruksen vuoksi. HPK:n U20 joukkueessa on todettu koronavirustartunta ja alueen sairaanhoitopiiri on ohjeistanut nuorten joukkueen toiminnan lisäksi pysäyttämään kaikki liigajoukkueen aktiviteetit. Taustalla on todennäköisesti useiden pelaajien mahdollinen altistuminen koronavirukselle.

Tämän uutisen johdosta muun muassa torstaille 10. syyskuuta kaavailtu Liigan harjoitusottelu HPK – Tappara on peruttu.

HPK Liiga Oy lupaa tiedottaa asioista lisää torstaina iltapäivällä.

HPK pelasi keskiviikkona 9.9.2020 SaiPaa vastaan. 

Liiga 2020/21 avausottelut

Näin Liigan pitäisi alkaa, nähtäväksi jää toteutuuko aloitus suunnitellusti. HPK:n pitäsi kohdata heti avauskierroksella Oulun Kärpät Hämeenlinnassa.

Torstai 1.10.2020

Klo 18:30 HPK – Kärpät

Perjantai 2.10.2020
Klo 18:30 Ilves – SaiPa
Klo 18:30 JYP – HIFK
Klo 18:30 KalPa – Jukurit
Klo 18:30 Lukko – Tappara
Klo 18:30 Pelicans – Sport
Klo 18:30 Ässät – TPS

Lauantai 3.10.2020
Klo 17:00 HIFK – Ilves
Klo 17:00 HPK – Sport
Klo 17:00 Jukurit – JYP
Klo 17:00 SaiPa – Ässät
Klo 17:00 Kärpät – KooKoo
Klo 17:00 Tappara – Pelicans
Klo 17:00 TPS – Lukko
Klo 17:00 HIFK – Ilves
Klo 17:00 HPK – Sport
Klo 17:00 Jukurit – JYP
Klo 17:00 SaiPa – Ässät
Klo 17:00 Kärpät – KooKoo
Klo 17:00 Tappara – Pelicans
Klo 17:00 TPS – Lukko

Tuoreimmat Uutiset

Näytä lisää uutisia