Huuhkajat haastaa Italian!

Jalkapallon vuoden 2020 EM-kisojen karsinnat potkaistaan käyntiin tänä viikonloppuna. Suomen Huuhkajat haastavat Italian lauantai-iltana. Lisäksi tiedossa on muita meheviä ottelupareja.

Suomen viime vuoden menestys Nations Leaguessa on vielä tuoreessa muistissa. Markku ”Rive” Kanervan alaisuudessa Huuhkajat ovat viimein löytäneet yhteisen sävelen. Lauantaina on edessä kuitenkin massiivisen mittaluokan haaste, kun lohkon ylivoimainen ennakkosuosikki täytyy kohdata vieraskentällä heti karsintojen avausottelussa. Suomen ja Italian lisäksi karsintojen J-lohkoon kuuluvat Kreikka, Bosnia-Hertsegovina, Armenia ja Liechenstein.

Kilpailukiellostaan vapautunut Roman Eremenko olisi periaatteessa Huuhkajien käytettävissä, mutta Markku Kanerva ei häntä joukkueeseen nimennyt pikkuvammoihin ja pelituntumaan puutteeseen vedoten. Hyökkääjä Jasse Tuominen ja laitapuolustaja Jukka Raitala jäivät myös sivuun loukkaantumisten tähden. Ehkäpä pahin menetys Suomelle on Jere Urosen nilkkavamma, joka pakottaa laitapuolustajan sivuun Italia ja Armenia otteluista.

Italiassa koitetaan edelleen toipua shokista, jonka vuoden 2018 MM-kisojen lopputurnauksesta putoaminen aiheutti. Nations Leaguessa Italia jäi Portugalin taakse, joten sitä kautta kisapaikkaa ei ole saatavilla. Päävalmentaja Roberto Mancini on nimennyt mielenkiintoisen joukkueen, jossa on sekoitus piinkovaa kokemusta ja nuoruuden intoa. Kokemusta löytyy erityisesti puolustuspäästä ikonisen Giorgio Chiellinin johdolla, mutta joukkueeseen on nimetty useita tulevaisuuden nimiä. Tällaisia ovat esimerkiksi 20-vuotias maalivahti Gianluigi Donnarumma ja 19-vuotias keskikenttäpelaaja Nicolo Zaniolo.

On selvää, että Suomi lähtee otteluun altavastaajan asemasta. Udinesen kotiareenalla pelaavalla Italialla on kuitenkin kovat menestyspaineet niskassaan ja Suomella on ollut pahana tapana härnätä isompiaan tällaisissa tilanteissa. Huippuvireinen Teemu Pukki on varmasti valmis upottamaan pallon verkkoon tilaisuuden tullen, joten yllätysmahdollisuudet Suomella ilman muuta ovat. Topparipari Paulus Arajuuri – Joona Toivio sekä maalivahti Lukas Hradecky lienevät jälleen Suomen menestyksen kannalta avainasemassa.

Ottelu pelataan lauantaina kello 21.45 alkaen ja sitä voi seurata ilmaiseksi Viafree palvelun kautta.

Muita mielenkiintoisia poimintoja EM-karsintojen tarjonnasta ovat tänään perjantaina pelattavat Englannin ja Tshekin kohtaaminen sekä Portugalin ja Ukrainan yhteenotto. Lauantaina Ruotsi pelaa Romaniaa vastaan ja Espanja kohtaa pohjoismaista Norjan. Sunnuntai-iltana onkin luvassa todellinen Keski-Euroopan huippukohtaaminen, kun MM-pettymyksestään toipuva Saksa pelaa naapurimaa Hollantia vastaan.

Kaikki EM-karsintaottelut ovat nähtävissä Viaplayn palvelun kautta.