Kylian Mbappe - neljä maalia Lyonin verkkoon 13 minuutissa

Kun Messi lopulta jättää pelikentät niin on vain yksi kuningas - Ranskan ja PSG:n Kylian Mbappe. Viikonloppuna saatiin esimakua tulevasta.
Kylian Mbappe, PSG

Kylian Mbappe teki sunnuntaina Lyonia vastaan neljä maalia 13 minuutissa. Kai se on jo uskottava, että vasta 19-vuotias Mbappe on jalkapallon seuraava supertähti. Lyon ei ole mikään Ranskan liigan heittopussi, vaan yksi vahva top 4 -kandidaatti.

 

PSG voitti Lyonin Pariisin Parc des Princes -stadionilla 5-0. Neymar oli tehnyt ottelun avausmaalin rankkarista yhdeksännellä minuutilla. Puoliajalla ottelu oli 1-0. Toisen jakson 61. minuutilla Mbappe teki ensimmäisensä laukomalla rankkarialueen sisältä kahden tolpan kautta sisään. Toisen maalinsa Mbappe teki aivan maalin edestä, kolmannen läpiajosta ja viimeisen taas rankkarialuemylläkän jälkeen.

PSG on voittanut kaikki yhdeksän Lique 1:n otteluaan maalierolla 32-6. Lille on kakkosena jäänyt jo kahdeksan pisteen päähän. Mbappe ja Neymar ovat nyt tehneet kumpikin kahdeksan maalia.

PSG kummassakin Mestareiden liigan ottelussa Mbappe on osunut maaliin, joten hän on tehnyt kymmenen pelaamissaan seitsemässä ottelussa. Mbappe istui kolme Ranskan liigan ottelua sivussa syyskuun loppupuolella saatuaan punaisen kortin Nimes -ottelussa.

 

Tuoreimmat Uutiset

Näytä lisää uutisia