Lauri Markkanen palasi NBA -peleihin

Chicago Bullsin suomalainen laituri Lauri Markkanen palasi kentälle reilun kuukauden sairaslomalta. Tuloksena 21 minuuttia pelaamista ja 13 pistettä.

Lauri Markkanen Chicago Bulls

Lauri Markkanen palasi NBA -kentille Chicago Bullsin vierasottelussa Minnesota Timberwolvesia vastaan. Markkasen saldo oli 13 pistettä ja neljä levypalloa 21 minuutissa. Heittoprosentti Markkasella oli hyvä 60. Bulls hävisi ottelun 108-115.

Markkanen oli peleistä sivussa 15 ottelun ajan oikean lonkan rasitusvamman vuoksi. Edellisen kerran hän pelasi 22.1. Päävalmentaja Jim Boylen sanoi ennen Minnesota -ottelua, että Markkanen pelaisi suurin piirtein 18-20 minuuttia, ja hieman meni lopulta tästä yli.

Välillä sujuu, välillä ei

Markkasen kausi on ollut epätasainen. Sen voi jakaa neljään. Ensimmäiset viikot olivat hankalia Markkasen 35 pisteen avausottelua lukuunottamatta. Bullsilla oli uusi hyökkäyssysteemi je siihen totutteleminen oli työlästä. Ensimmäisissä kuudessa ottelussa Markkanen teki reilut 20 pistettä per peli.

Alun jälkeen pelaaminen meni Markkasella vaikeaksi. Sitkeä kylkivamma haittasi pelaamista seuraavat noin 15 ottelua. Näissä matseissa Markkanen selvästi liikkui heikosti, oli passiivinen ja pehmeä. Fanifoorumeilla kirjoittajat pillastuivat, heille Markkanen oli nyt ”bust”, eli pieleen mennyt pelaajahankinta. Kylkivamma-jakson aikana Markkasen pistekeskiarvo oli hieman päälle 14.

Kun kylkivamma taas helpotti, niin homma sujui. Markkanen pelasi vajaan 20 ottelun jakson, jossa pistekeskiarvo nousi taas yli 20 pisteen. Jakson viimeiset viisi matsia Markkanen pelasi yli 25 pisteen keskiarvolla.

Kun kaikki näytti taas hyvältä, niin Markkanen satutti nilkkansa pahasti. Ja kun ykkössentteri Carter satutti oman nilkkansa vielä pahemmin, niin Markkanen joutui pelaamaan puolikuntoisena oudolla pelipaikalla. Pistekeskiarvo tässä vajaan kymmenen ottelun jaksossa oli reilut 15, ja Markkasen peli taas heikkoa.

Nyt Markkasella olisi loppukauden parikymmentä ottelua aikaan pelata a-peliään. Sopimusneuvottelut ovat lähellä, eikä NBA-tulevaisuus Chicago Bullsissa ole näyttänyt kovinkaan hyvältä.

Betssonin kertoimet: Voittaja NBA 2020/2021

Tuoreimmat Uutiset

Näytä lisää uutisia