ManU oli viime kauden Valioliigan onnekkain, sanoo tutkimus

Tutkimuksen mukaan Manchester United olisi ollut viime kauden Valioliigassa neljäs, jos sillä ei olisi ollut niin paljon tsäkää matkassa. Sama tutkimus sanoo, että Liverpool olisi ollut sarjakakkonen.
ManU juhlii maalia

Uuden tutkimuksen mukaan Manchester United oli viime kaudella Valioliigan onnekkain joukkue. Saman tutkimuksen mukaan Liverpool oli epäonnekkain.

ESPN Luck Index, Intel ja Bathin yliopisto ovat tutkineet viime kauden Valioliiga-ottelut, ja löytäneet kaikki tekijät, joissa oli ”onnea” mukana. Tällaisia tekijöitä ovat muun muassa väärin hylätyt maalit, väärin tuomitut rankkarit ja väärin annetut punaiset kortit.

Tutkimuksen mukaan Jose Mourinhon Manchester United hyötyi vääristä tuomioista ja muista onnenkantamoisista viime kaudella kuuden pisteen verran. Jurgen Kloppin Liverpool taas hävisi huonon onnensa vuoksi 12 pistettä.

Tutkimus laittoi Valioliigan viime kauden sarjataulukon uuteen järjestykseen. Manchester City olisi edelleen ollut mestari, mutta Liverpool olisi noussut kakkoseksi. Tottenham olisi ollut kolmas ja Manchester United vasta neljäs.

Sarjataulukon häntäpäässäkin olisi tapahtunut. Ilman onnenkauppaa Stoke olisi pitänyt Valioliiga-paikkansa, ja Huddersfield olisi pudonnut alasarjaan.

Manchester City rikkoi viime kaudella 100 pisteen rajan, mutta tutkimuksen mukaan se olisi ilman sattumankauppaa saanut kasaan 97 pistettä.

Brighton oli joukkue, joka myös kärki pahasti epäonnestaan. Jos kaikki sattuma olisi otettu tuloksista pois, niin Brighton olisi ollut sarjataulukossa kuusi pykälää korkeammalla, ja saanut yli 11 miljoonaa puntaa enemmän palkintorahoja.

Huono onni vei Arsenalilta 11 pistettä vierasotteluista, mutta samalla se sai kotipeleistä kolme pistettä lisää. Kaiken kaikkiaan ilman sattumaa Arsenal olisi saanut kahdeksan pistettä enemmän, ja se olisi ohittanut Chelsean sarjataulukossa.

Toiseksi onnekkain joukkue ManU:n jälkeen oli Burnley, se sai neljä pistettä ”liikaa”.

Kertooko tämä tutkimus siitä, että ensi kaudella ManU sitten sukeltaa? Onni ei voi jatkua loputtomiin, ei edes Jos Mourinholla.

 

Tuoreimmat Uutiset

Näytä lisää uutisia