MM-kisojen komeimmat maalit valittu

Futiskansa on FIFA:n sivuilla valinnut Venäjän MM-turnauksen hienoimmat osumat. Ykkönen oli ranskalainen, kakkonen kolumbialainen ja kolmonen kroaatti.
Pavard juhlii maalia

Jalkapallofanit on valinneet FIFA:n verkkosivuilla Venäjän MM-kisojen komeimmat maalit. Ehdolla oli 18 maalia, ja yli kolme miljoonaa ihmistä antoi äänensä.

Turnauksen hienoimmaksi osumaksi on nyt nimetty Ranskan Benjamin Pavardin komea ulkosyrjäkuti pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Argentiinaa vastaan. Pavardin volley jysähti Argentiinan maaliin ottelun 57. minuutilla, ja maali tasoitti peli lukemiin 2-2. Osuma oli Pavardin ensimmäinen maali Ranskan maajoukkueen paidassa.

 

Toiseksi hienoimmaksi maaliksi fanit äänestivät Kolumbian Juan Quinteron vapariosuman Japania vastaan alkulohkon ottelussa. Yleensä komeat maalit ovat tarkkoja yläkulmalaukauksia, hienoja pujotteluja tai akrobaattisia saksipotkuja, mutta Quinteron osuma oli ennen kaikkea ovela. Hän lähti ampumaan vaparia parinkymmenen metrin päästä, mutta sen sijaan että olisi yrittänyt laittaa palloa yläkulmaan, Quintero aavisti, että Japanin muuri hyppää ja hän laittoi pallon maata pitki maaliviivan yli.

Tuolla maalilla pelin 37. minuutilla Kolumbia tasoitti ottelun 1-1:en. Japani kuitenkin lopulta voitti pelin 2-1.

 

Kolmanneksi komein kassi oli turnauksen parhaaksi pelaajaksi valitun Kroatian Luka Modricin alkulohkon osuma Argentiinan verkkoon. Kroatia voitti ottelun 3-0, ja Modricin maali oli pelin toinen. Modricin kuti lähti reilusta paristakymmenestä metristä. Muutama harhautus, että rako löytyi, ja sieltä pallo maaliin.

 

Tuoreimmat Uutiset

Näytä lisää uutisia