Treidihuhu: P.K. Subban vaihdossa Malkiniin, Letangiin tai Kesseliin?

Nashville Predators saattaa pistää maailman parhaisiin puolustajiin lukeutuvan P.K Subbanin lihoiksi.

Kesäkuussa 2016 hieman yllättäen uutisoitiin siitä, kuinka Montreal Canadiens sekä Nashville Predators olivat tehneet vaihtokaupan kahden superpuolustajan välillä. Kaupassa Montrealiin siirtyi NHL:n kovimman laukauksen omaava Nashvillen kasvatti Shea Weber ja toiseen suuntaan NHL-puolustajien palkkakuningas P.K Subban. Kyseisen treidin voittajasta voimme vääntää loputtomiin, mutta nyt keskitymme tällä hetkellä velloviin siirtohuhuihin.

Nashvillen NHL-kausi päättyi lyhyeen Dallas Starsin tiputtaessa heidät neljännesvärierässä otteluvoitoin 2-4, joten nyt Predators johdolla on aika miettiä pelaajakauppoja. Predatorsin GM David Poile ei maininnut mitään Subbanista the Tennesseanin haastattelussa, kun aiheena oli joukkueen kokoonpanon muutokset, joita joukkue tarvitsee ensimmäisellä kierroksella putoamisen vuoksi.

-Emme onnistuneet täyttämään omia tai faniemme odotuksia. Meillä on ongelmia joihin on puututtava. Muutoksia on tulossa, Poile kertoi haastattelussa.

Joukkueen ykköspuolustaja Subban tiedostaa tilanteensa ja osasi ottaa Poilen sanoista kopin vaikkei häntä suoranaisesti mainittu.

-Jos puhumme faktoista, niin olen korkeimman palkan omaava pelaaja tässä joukkueessa ja siitä tulee vastuuta. Emme voittaneet ensimmäistä kierrosta, joten emme saavuttaneet sitä mitä halusimme saavuttaa. Vastuu painaa. Toivon olevani osa ratkaisua ja tätä organisaatiota. Ymmärrän myös, että tämä joukkue ansaitsee parasta ja en ole tarjonnut nyt sitä, Subban kommentoi ymmärtäväisenä.

Pittsburgh Penguins on kertonut olevansa kiinnostunut superpuolustajasta, mutta mitä heillä on antaa vaihdossa?

Vaihto Phil Kesseliin?

Huhuissa pyörineen Phil Kesselin sopimuksessa on 23 joukkueen treidin estävä pykälä, joka ei anna armoa ennenkuin Phil itse suostuu kauppaan. Penguins johto tietää, että Kessel ei suostu lähtemään kauaksi, joten heidän pitäisi löytää kauppakumppani omasta divisioonasta joka tapahtuisi luultavasti liian mitättömällä vaihtoarvolla. Tätä vaihtoa tuskin tulee tapahtumaan.

 

Vaihto Kriss Letangiin?

Seuraavaksi huhuissa on pyörinyt Kriss Letang. Oikea pakki vaihdossa oikeaan pakkiin? Miksi?
Letang voi listata 18 joukkuetta johon ei tule treidattavaksi ja onkin 50% todennäköisyys, että Predators olisi listalla.
Miksi ihmeessä pens vaihtaisi parhaan puolustajansa Subbaniin, joka parhaana iltana on kärkitasoa, mutta jolla usein persoona on se suurempi arvotekijä?

https://www.instagram.com/p/Bt2Vrr7H479/

Malkin todennäköisin vaihtoehto?

Jos kaupat syntyvät pensin ja Predatorsin välillä, niin tämän hetken todennäköisin vaihtoehto lienee Evgeni Malkin.

Penguins on ilmoittanut olevansa tyytymätön venäläissentteri Evgeni Malkiniin. Eniten johtoa ottaa päähän heikko puolustuspelaaminen, josta kertoo koko joukkueen huonoin plusmiinus lukema -25. Malkin alkaa olemaan jo iällä ja nyt alkaa olemaan viimeiset hetket alkaa rakentamaan joukkuetta uudelleen Sidney Crosbyn ympärille.
Malkinilla on siirrot estävä pykälä, mutta hän tiedostaa tilanteensa joukkueessa ja hän saattaa olla jopa halukas vaihtamaan seuraa saavuttaakseen vielä ykkössentterin roolin jossain muussa joukkueessa.

Tuoreimmat Uutiset

Näytä lisää uutisia