NHL:n maalivahtitandemit tarkastelussa

Jääkiekko on muuttunut. Siinä samalla menestyminen on ”monimutkaistunut” ja onnistuneet pelaajavalinnat pitävät tien menestykseen vähemmän kivisenä. Aiheen tiimoilta päätimme pureutua NHL:n maalivahtikaksikoihin.

Monella seuralla on illasta toiseen mahdollisuuden voittoon tarjoava ykkösmaalivahti, mutta yllättävän harva on panostanut kakkosmaalivahtiin. Hyvä kakkosmaalivahti on yksi niistä asioista, joita et arvosta ennen kuin sille olisi tarve. Silloin on yleensä jo myöhäistä.

Mitkä seurat ovat löytäneet toimivan kaksikon? Mitkä seurat ovat epätasapainossa? Kenellä ei ole yhtäkään hyvää maalivahtia tällä kaudella?

Ovatko lähes kaikki pelit aloittavat työjuhdat menneisyyttä?

Kaukana ovat ajat, kun Miikka Kiprusoff ja Martin Brodeur aloittivat lähes kaikki joukkueensa ottelut maalinsuulla. Moderni urheilu- ja lääketiede on mahdollistanut monenlaisia jääkiekkoon liittyviä tutkimuksia. Ei tule yllätyksenä, että useiden tutkimuksien mukaan pelaajien vireystasolla on suuri vaikutus suorituskykyyn. Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että juurikin maalivahdin väsymyksellä on vahdille itselleen jopa dramaattisia vaikutuksia. Eräs tutkimus väittää maalivahdin aivojen vanhentuvan muita nopeammin, sillä he keskittyvät koko ottelun ajan eritavalla kuin kenttäpelaajat.

Viime kaudella yksikään maalivahti ei aloittanut yli 67 ottelua ja tällä kaudella ainoastaan Vegasin Marc-Andre Fleury on 70 ottelun tahdissa. Suuri osa tämän kauden maalivahdeista on 60-65 ottelun vauhdissa. Useissa seuroissa työtaakkaa jaetaan ainoastaan back-to-back pelejen yhteydessä. Edellä tämän kauden tilastot ja laskelmat kausitahdista.

Vegas Golden Knightsin torjuntavastuun jakaminen on NHL:n epätasaisin. Kakkosvahti Malcolm Subban loukkaantui, joten Vegas joutui nostamaan Maxime Lagacen AHL:stä perjantaiyön otteluun. Kuinkas seuralle käy jos Fleury sattuisi loukkaantumaan?

Jotkut saattavat muistaa kauden 2016-17, kun Edmonton Oilersin Cam Talbot pelasi 73 runkosarjaottelua ja tämän päälle 13 playoff-ottelua. Silloin puhuttiin maalivahdin äärirajoille viennistä ja monet arvostelivat seurajohtoa aiheen tiimoilta. Joissain huhuissa puhuttiin, että Talbot ei olisi halunnut pelata noin suurta määrää. On mahdotonta tietää totuutta, mutta ei ole väärin sanoa, että siitä asti Talbot on ollut kuin pelkkä haamu itsestään.

Miten vastuu oikeasti jakautuu?

Monien joukkueiden voittoprosentit ovat selvästi heikommat, kun heillä on aloittanut jokin muu kuin virallinen ykkösvahti. Jokaisessa ottelussa on jaossa tärkeitä pisteitä, joten on ymmärrettävää, että maalille halutaan voittava vahti. Seurat tiedostavat tämän, mutta ongelmaa ei ole helppo ratkaista.

Jotkut seuroista ovat kuitenkin löytäneet tavan jolla jakaa vastuuta ja silti voittaa, kun taas toiset taistelevat ongelmista jota toisen maalivahdin pelaaminen seuralle aiheuttaa. On myös joukkueita joissa tandem toimii niin hyvin, että he joutuvat miettimään kumpaa peluuttaa, mutta se on lähinnä positiivinen ongelma. Seuraavassa ChartingHockeyn kuva, jossa aloittavan maalivahdin torjuntaprosentti on X-akselilla (vaaka) ja backup-vahdin y-akselilla (pysty). Huomioi, että Starter vahdiksi on tässä merkitty se, joka on pelannut enemmän pelejä tällä kaudella.

Oikea yläkulma on se, jossa kaikki seurat haluaisivat olla, mutta harva siihen pystyy. Siellä oleminen siis todistaa sen, että seura on löytänyt toimivan kaksikon. Boston Bruins, Pittsburgh Penguins, Dallas Stars, New York Islanders, Buffalo Sabres sekä Anaheim Ducks omaavat siis toimivimmat tandemit. Nopeasti ajattelisi, että seurat jotka ovat tällä kaudella lennossa olisivat kaavion yläosassa, koska pelaavathan he joukkueena hyvin. Asia ei kuitenkaan ole näin mustavalkoinen, sillä NHL:n sarjataulukon kärkipäässä olevat Tampa Bay Lightning, Toronto Maple Leafs, Calgary Flames sekä Vegas Golden Knights eivät ole kovin ylhäällä taulukossa. Etenkin Flames sekä Tampa Bay ovat taulukon mukaan ykkösvahdin varassa. Sehän tarkoittaa, että ykkösvahdin loukkaannuttua seurojen menestys on vaakalaudalla.

Tuoreimmat Uutiset

Näytä lisää uutisia