Ronaldinho naimisiin kahden naisen kanssa

Ronaldinho kikkaili kentällä vastustajat solmuun. Sama meno jatkuu peliuran jälkeenkin, nyt Ronaldinho on jallittanut kaksi naista samalla kertaa.

Pelimies on pelimies. Brasilialainen jalkapallolegenda Ronaldinho on menossa naimisiin kahden naisen kanssa yhtä aikaa. Brasilialainen sanomalehti O Dia kirjoitti torstaina, että Ronaldinho on menossa naimisiin kahden tyttöystävänsä kanssa elokuussa.

Morsianten nimet ovat Priscilla Coelho ja Beatriz Souza. Ronaldinho on deittaillut Coelhon kanssa vuodesta 2013, ja aloitti Souzan kanssa vuonna 2016, mutta ei kuitenkaan halunnut jättää edellistä tyttöystäväänsä.

Kolmikko asustelee Ronaldinhon kartanossa Rio de Janeirossa. Kumpikin naisista saa Ronaldinholta yhtä suuren kuukausirahan ja aivan identtiset lahjat.

 

Ronaldinho lopetti pelaamisen tammikuussa, ja uutisen mukaan tuolloin hän päätti kosia neitokaisia antamalla kummallekin samanlaiset kihlasormukset.

Ronaldinho on aiemmin kertonut brassimedialle, että hän on oikein taitava moniavioisuudessa. Ja hyvinhän Ronaldinho futiskentilläkin jallitteli ja kikkaili.

Kolmikon häät pidetään Ronaldinhon kartanossa, ja vain läheisimmät perheen jäsenet ja ystävät ovat paikalla. Ronaldinhon sisko ei O Dian mukaan tule paikalle, sillä hän ei hyväksy veljensä touhuja.

Moniavioisuus ei ole sallittua Brasiliassa, mutta Ronaldinhon tapaus on hieman erilainen. Hän ei ole aikeissa mennä naisten kanssa naimisiin peräkkäin vaan yhtä aikaa, ja tätä pidetään Brasiliassa laillisena kolmen ihmisen siviililiittona.

Alla olevaan Ronaldinhon kikkavideoon voi pian lisätä muunkinlaista riplailua:

 

Tuoreimmat Uutiset

Näytä lisää uutisia