Saksipotku blogi 21.2: Atletico vahvoilla

Mestarien liigan neljännesvälierävaiheen jälkimmäiset otteluparit potkaistiin käyntiin tällä viikolla. Alla ruodittuna näiden neljän ottelun puhuttavimmat hetket. Saksipotku on viikottain ilmestyvä jalkapalloblogi, jossa käydään Euroopan huippusarjojen sekä Mestarien liigan merkittävimmät tapahtumat läpi. Tervetuloa mukaan!

mestarien liigan parhaat palatBayern München nollasi Liverpoolin

Odotetussa huippujoukkueiden kohtaamisessa saksalaisjätti Bayern München matkusti legendaariselle Anfield Roadille Liverpoolin vieraaksi. FA Cupista putoamisensa tähden Liverpool oli saanut levätä peräti 9 vuorokautta sitten edellisen ottelun.

Pienoisena ennakkosuosikkina otteluun lähtenyt Liverpool hallitsi hienokseltaan avausjaksoa ja Sadio Manelle avautui parikin erinomaista maalintekopaikkaa. Senegalilainen tähtihyökkääjä ei kuitenkaan onnistunut verkkoja venyttämään. Baijerilaisvieraat puolustivat tunnollisesti koko ottelun keston ajan ja etenkin keskuspuolustaja Mats Hummels esitti monta upeaa syötönkatkoa ratkaisevilla hetkillä. Maalivahti Manuel Neuer hoiti loput. Näin ollen Liverpoolin illassa ei maaleja nähty ja kaikki jäi ratkaistavaksi jälkimmäiseen osaotteluun.

Barcelonalla tuskaa maalinteon kanssa

Myös tiistain toinen ottelu päättyi maalittoman tasapeliin. Lyonin vieraaksi lentänyt Barcelona ei onnistunut saamaan palloa maaliin saakka, vaikka etenkin toisella puoliajalla mahdollisuuksia oli riittämiin. Suomessa uutiskynnyksen ylitti se, että ottelun jälkeen FC Barcelona purki turhautumistaan virallisella Twitter tilillään käyttämällä viittauksena Kummelin ”Jankon Betoni” sketsiä.

Atletico Madridilta häikäisevä esitys

Wanda Metropolitano stadionilla nähtiin todella viihdyttävä ottelu, kun Juventus haastoi kotijoukkue Atletico Madridin. Viheriöllä nähtiin todella vahva Atletico Madridin joukkue. Etenkin toisella puoliajalla se esitti niin iloista hyökkäyspeliä, että Juventus ei siihen pystynyt vastaamaan.

Atletico voitti ottelun lukemin 2 — 0 ja maaleista vastasivat urugualaispuolustajat Jose Maria Gimenez ja joukkueen kapteeni Diego Godin. Näiden lisäksi puhutti se, että Atleticolta myös hylättiin yksi maali VAR-tarkastuksen jälkeen ja ensimmäisellä puoliajalla rangaistuspotkuksi kentällä tuomittu tilanne muuttui vapaapotkuksi VAR-tarkastuksen jälkeen. Ilman videotuomareita loppulukemat olisivat saattaneet olla peräti 4 — 0. Ei siis ihme, että Atleticon päävalmentaja Diego Simeonen riemulla ei ollut rajoja, niin vahva oli Rojiblancosin esitys. Tulos kuitenkin jättää vielä paljon auki jälkimmäiseen otteluun, sillä Juventus tunnetaan kivenkovana kotijoukkueena.

View this post on Instagram

???? @simeone ?

A post shared by Los Locos De Bolas (@loslocosdebolas) on

Manchester City nousi voittoon

Gelschenkirchenissä nähtiin tapahtumarikas ottelu, jossa Schalke joutui lopulta taipumaan Manchester Citylle lukemin 2 — 3. Myös tässä ottelussa VAR-videotarkistus oli aktiivisessa käytössä ja sen avulla tuomittiin Schalkelle kaksi rangaistuspotkua. Puoliajalla Schalke johti ottelua 2 — 1 Nabil Bentalebin kahdella pilkusta tehdyllä maalilla.

68 minuutin kohdalla Nicolas Otamendi ajettiin toisen keltaisen myötä kentältä ulos, joten englantilaisvieraiden urakka vaikeutui entisestään. Joukkue kuitenkin osoitti esimerkillistä luonteenlujuutta nousemalle rinnalle ja ohi. Leroy Sane tasoitti ottelun 85. minuutilla ja 90. minuutilla Raheem Sterling niittasi voittomaalin. Kolmen tehdyn vierasmaalin myötä Manchester Cityn jatkopaikka vaikuttaa varmalta, mutta jalkapallossa on suurempiakin ihmeitä nähty.

Mestarien liigan neljännesvälierien ensimmäiset osat on nyt pelattu. Jännitystä riittää jälkimmäisiin osiin lähes kaikissa ottelupareissa. Saksipotku blogi palaa eetteriin jälleen maanantaina.

Mestarien lIIgan kausianalyysiin täältä  Edellisen Saksipotkun pääset lukemaan täältä!