Saksipotku blogi 27/12 Tapaninpäivän kierros

Tapaninpäivän eli englantilaisittain boxing dayn ottelut ovat 150- vuotinen perinne brittein saarilla. Tässä jutussa käydään läpi boxing dayn tärkeimmät tapahtumat. Saksipotku on viikottain ilmestyvä jalkapalloblogi, jossa käydään Euroopan huippusarjojen sekä Mestarien liigan merkittävimmät tapahtumat läpi. Tervetuloa mukaan!

”Boxing Dayn” ja brittifutiksen liitto ulottuu aina vuoteen 1860 saakka, jolloin Sheffield FC ja Hallam FC pelasivat jalkapallon historian ensimmäisen virallisen seurojen välisen ottelun nimenomaan tapaninpäivänä. Nykyisenkaltaiseksi käsitteeksi tapaninpäivän kierros kaikilla sarjatasoilla alkoi muotoutua 1950- luvun aikana. Alla viisi tärkeintä pointtia vuoden 2018 tapaninpäivän kierrokselta.

5. Norwichin huima loppukiri

Teemu Pukin edustama Norwich taistelee tiukasti suorasta noususta Valioliigaan ensi kaudeksi. Tapaninpäivän kotiottelussa Norwich oli kuitenkin pinteessä Championshipin keskikastiin kuuluvaa Nottingham Forestia vastaan. Ottelun 74. minuutilla taululla olivat tylyt 0 — 3 lukemat ja kauden viides tappio näytti jo varmalta. Carrow Roadilla nähtiin kuitenkin eräänlainen joulun ihme, sillä kotijoukkue nousi sensaatiomaisesti kolmen maalin takaa tasoihin. Tasoittava 3 – 3 osuma syntyi ajassa 90+7 minuuttia, joten riemulla ei ollut rajaa. Teemu Pukki ei tällä kertaa onnistunut maalinteossa, mutta alusti Mario Vrancicin iskemän 1 — 3 kavennusmaalin.

4. Vajaamiehinen Juventus venyi tasapeliin

Tyypillisesti tapaninpäivänä on palloiltu ainoastaan saarivaltakunnassa, mutta tänä vuonna myös Italian Serie A:ssa pelattiin täysi sarjakierros. Lauantaina 29.12 pelataan myös, jonka jälkeen luvassa on kolmen viikon mittainen talvitauko. Seitsemän edellistä Scudettoa voittanut sarjakärki Juventus oli pinteessä Atalantan vieraana. Toisen puoliajan alussa Rodrigo Bentacour ajettiin toisella keltaisella kortilla kentältä ulos ja Bianconeri joutui taistelemaan ottelun loppuun vajaamiehisenä. Cristiano Ronaldon 78. minuutilla iskemä osuma pelasti Juventukselle vaikealta vierasreissulta jotain tuliaisia tasapelipisteen muodossa. Ottelun lopputulos 2 — 2.

3. Paul Pogba Manchester Unitedin maalitykkinä

Manchester United pelasi ensimmäisen kotiottelunsa väliaikaisen managerinsa Ole-Gunnar Solskjaerin johtamana. Solskjaerin paluu Old Traffordille sujuikin mukavissa tunnelmissa, sillä punaiset paholaiset nappasivat 3 — 1 voiton Huddersfieldistä. Jose Mourinhon lähdön jälkeen uudestaan peli-ilonsa löytänyt ranskalainen maailmanmestari Paul Pogba oli ottelun hahmo iskemällä Unitedille kaksi maalia.

View this post on Instagram

Mufc ? Huddersfield? @utd.comps

A post shared by ManchesterUtd (@utdcomps) on

2. Liverpool ja Tottenham murskavoittoihin

Valioliigan kärkijoukkueista Liverpool ja Tottenham eivät jättäneet mitään epäilyksen varaan. Liverpoolin vieraaksi saapunut Newcastle nuijittiin Anfield Roadin nurmen pintaan lukemin 4 — 0. Voitolla Liverpool venytti sarjajohtonsa kuuteen pisteeseen. Tottenham Hotspur oli Wembley Stadiumilla vielä tylympi isäntä, sillä loppulukemat Bournemouthia vastaan olivat 5 — 0. Edellisessä ottelussaan Tottenham rökitti Evertonin 6 — 2, joten joukkue on iskenyt viimeiseen 180 minuuttiin vaatimattomasti 11 maalia.

1: Manchester Citylle toinen perättäinen tappio

Manchester Cityn kohdalla voidaan jo hyvällä syyllä puhua kriisistä. Joukkue on hävinnyt kolme neljästä edellisestä ottelustaan ja tappio Leicesterille tarkoitti toista perättäistä häviötä Valioliigassa. Ottelun ratkaisu nähtiin 81. minuutilla, kun Leicesterin portugalilaisen puolustajan Ricardo Pereiran painava laukaus painui vastustamattomasti vierailijoiden verkkoon. Tappio ei suinkaan ollut pelkästään Man. Cityn huonoutta, vaan kauden 2015 — 16 mestariseura Leicester on päässyt oivaan vireeseen. Edellisellä kierroksella The Foxes nimittäin kaatoi toisen top 6- joukkueen, Chelsean. Leicester löytyy sarjataulukon 7. sijalta.

Brittein saarilla ottelut tunnetusti jatkuvat tiiviillä tahdilla uuden vuoden puolelle saakka. Myös Italiassa pelataan vielä lauantaina täysi kierros ennen talvitaukoa. Saksipotku blogi palaa maanantaina 30.12.