Suomeen mahtava kaksoisvoitto Brasilian Avoimissa - Tapani Aulu omaa luokkaansa!

Missä suomalaisia, siellä menestystä.

Vaikka taivaalta tupruttaa vielä melko sakeasti lunta niin lahjomaton fakta on se, että kevät on tulossa. Kevät on suomalaisten penkkiurheilijoiden kiima-aikaa. Keväällä saadaan jännittää miten suomalaiset F1-kuskit starttaavat kauden, kuka nostelee pystyä Liigassa ja ennen kaikkea, päästäänkö lätkän MM-kisojen jälkeen alasti bailaamaan suihkulähteeseen?

Hyvän startin suomalaisten urheilijoiden kevään menestystoiveille on antanut kuluneen viikon aikana kaksi suomalaista raudanlujaa alansa ammattilaista. Ensin taitoluistelija Viveca Lindfors teki viime viikon perjantaina mahtavan saavutuksen varmistettuaan suomen ensimmäisen taitolustelumitalin 7 vuoteen. Tämän jälkeen suomalainen frisbeegolf-tähti Tapani Aulu antoi heittokätensä laulaa ja karismaattinen kankaanpääläinen nappasikin maukkaan voiton Frisbeegolfin Brasilian avoimissa.

Kuva by: Bogi Bjarnason

Vuodesta 2012 alkaen ammattilaisena kisannut Aulu oli Brasilian hikisessä ilmastossa ihan omaa luokkaansa. Mies voitti kisan tuloksella par -20, kun kilpailussa toiseksi sijoittuneen jenkin Radwyn Sawerin tulos oli – 2 ja kolmosen, niin ikään jenkin, Tom Walkerin + 9.

 

Yksi Aulun voitonavaimista kilpailuissa oli miehen hyvä valmistautuminen. 37 – vuotias heittäjä suuntasi kisapaikkakunnalla jo viime vuoden puolella ja otti näin haltuun ympäristön sekä ilmaston. Alla onkin katsottavissa autenttista videomateriaalia Tapanin harjoituksista aivan vuoden vaihteen kynnyksellä:

 

Hienon suomalaismenestyksen Brasilian auringon alla täydensi miesten kisassa kuudenneksi sijoittunut, pitkän linja frisbeegolffari Jarno Oljakkala sekä naisten kisan voittanut Taija Laakso. Aulun tavoin Taija Laakso suorastaan dominoi kilpailua voittamalla peräti 26:lla heitolla toiseksi tulleen Daniela Issan. Eiköhän aleta järjestelemään torijuhlaa näille suomalaisille menestyjille?

 

 

Tuoreimmat Uutiset

Näytä lisää uutisia