Teräväinen ratkaisi Buffaloa vastaan

Teuvo Teräväinen oli ottelun ykkösmies, kun Carolina Hurricanes voitti Buffalo Sabresin 6-5. Teuvolle kaksi maalia, joista toinen jatkoerässä.

Teräväinen, CarolinaTeuvo Teräväinen ratkaisi voiton Carolina Hurricanesille viime yönä Buffalo Sabresia vastaan. Teräväinen teki voittomaalin jatkoajalla, kun vain 1.35 oli jatkoerää jäljellä. Carolinan 6-5 -voitossa Teräväinen teki toisenkin maalin ja antoi vielä yhden maalisyötön. Carolinan Sebastian Aho sai kasaan kaksi syöttöä. Buffalo Sabresin Rasmus Ristolaisellekin merkattiin kaksi syöttöä.

Carolina on hyvässä iskussa. Voitto oli joukkueelle 12:sta 17 ottelussa.

”Olin jo aika väsynyt. Näin Justin Faulkin, mutta sitten hän ei enää ollutkaan paikallaan, ja ajattelin tehdä sitten jotain itse. Yritin harhautusta, ja kävi onni, kun veskari meni siihen”, Teuvo kertoi ottelun jälkeen lehtiväelle.

Teräväisellä on tältä kaudelta 54 ottelusta 14 maalia ja 34 syöttöä. 24-vuotias helsinkiläinen pelaa jo viidettä kokonaista kauttaan Pohjois-Amerikassa. Teräväisen piste-ennätys on viime kaudelta, jolloin hän sai Carolinassa kasaan 82 ottelussa saldon 23+41. Tällä kaudella Teräväinen on tekemässä uutta piste-ennätystään, jos ei mitään ihmeellista tapahtu loppukauden aikana.

 

Tuoreimmat Uutiset

Näytä lisää uutisia