Winnipegin päävalmentaja avaa syitä, miksi Ville Heinola ei saanut jatkaa NHL:ssä

Honkajokelainen Ville Heinola nappasi pelipaikan Jetsistä harjoitusleirin päätteeksi ja oli joukkueen johtavia puolustajia, mutta silti hänet lähetettiin Rauman Lukkoon. Pääkäskijä Maurice avaa nyt suomalaisia kummastuttaneen päätöksen syitä.

Suomalaiset ovat seuranneet syksyn ajan kiinnostuneena Honkajoen omaa poikaa, eli tarkemmin sanottuna Ville Heinolaa. Winnipeg Jets varasi 18-vuotiaan puolustajan kesän ykköskierroksella numerolla 20 ja hänen piti piipahtaa vain nopeasti tutustumassa NHL-tunnelmaan Jetsin leirillä ja palata sitten aloittamaan kausi Liigassa Lukon riveissä.

Yllättäen reissu venähtikin pidemmäksi, sillä nuorukainen onnistui nappaamaan pelipaikan Jetsin menetyksiä kokeneesta alakerrasta osoittamalla varmoja ja ikäisekseen kypsiä otteita. Valmennusjohto antoi vastuuta ylivoimalla ja tämän myötä peliminuutit nousivat 20 minuuttiin.

Alun vahvoista otteista kertoo se, että Heinola on edelleen Winnipegin puolustajien pistepörssin kolmantena, vaikka muut ovat ehtineet pelata kaksi kertaa enemmän otteluita. Heinola sijoittuu 18 ottelua pelanneen Neal Pionkin (2+9=11) sekä 16 ottelua pelanneen Josh Morriseyn (1+10=11) taakse ainoastaan kahdeksassa ottelussa kertyneillä 1+4=5 tehoilla.

Kaikesta huolimatta Heinolan ympärillä on ollut odottava tunnelma ja etenkin kotosuomessa on jännitetty mikä on Honkajoen pojan kohtalo. Jets jätti Suomalaisen tulokassopimuksen käyttämättä ja passitti hänet AHL:ään, jossa hän ehti pelata kolme ottelua, ennen kuin uutisoitiin paluusta Lukkoon.

Jets päävalmentaja Paul Maurice avaa vihdoin syitä siihen, että miksei Heinolan annettu jatkaa NHL:ssä vaikka hän olisi sen otteiden perusteella ansainnut.

–Alkuun on sanottavaa, että me rakastamme tätä kaveria. Varasimme hänet, ja kuten tiedätte, niin meillä on ollut erikoinen vuosi puolustuksen osalta, kun Buyfligen ei ole mukana. Tämän kautta Ville sai mahdollisuuden näyttää ja hän oli myös harjoitusleirillä erinomainen. Hän ansaitsi jäädä NHL:ään, mutta pitää muistaa, että hän on vasta 18-vuotta. NHL:ssä ei pelaa 18-vuotiaita puolustajia, koska heidän kehityksensä saattaa tyssätä siihen, Maurice avaa päätöstä. (jatkuu Lukon twiitin jälkeen)

https://twitter.com/TeamRaumanLukko/status/1193820588139266048?s=19

Mauricen mukaan Lukossa pelaaminen kehittää Heinolaa selvästi enemmän kuin raskastekoisten hyökkääjien AHL. Liigassa Heinola pystyy jatkamaan kehityspolkuaan kiekonliikuttajaksi ja ylivoimapuolustajaksi. Paluu kotoiseen Suomeen ja tuttuun joukkueeseen on selvästi parempi vaihtoehto kuin AHL.

Honkajoen poika tullaan näkemään NHL:ssä vielä! Luultavasti jo ensi kaudella ja silloin me suomalaiset saamme olla ylpeitä, sillä on hämmästyttävää miten paljon vähemmän maaleja Jets päästi Heinolan ollessa jäällä.

Tuoreimmat Uutiset

Näytä lisää uutisia