Australia - Peru ti 26.6.2018, Nappaako jompikumpi paikan pudotuspeleihin?

Jalkapallon MM-kisojen ottelutarjontaa, yhteen iskevät Australia ja Peru. Australialla on teoreettinen mahdollisuus päästä vielä jatko-otteluihin, mutta Peru on jo varmuudella ulkona pudotuspeleistä. Jos aussit voittavat Perun komeasti ja samalla Tanska häviää Ranskalle, niin Australia voi nousta kakkospaikalle. Tällä hetkellä Tanska on kaksi maalia Australiaa edellä.
Australia - Peru Jalkapallon MM-kisat 26.6.2018
Australia - Peru
Kesäkuu 26,2018
17:00

Australia

Australian kohtalo on paljolti senkin varassa, että kuinka tosissaan jatkopaikkansa varmistanut Ranska on Tanskaa vastaan. Jos Australia ja Tanska päätyvät tasapisteisiin samalla maalierolla, niin sitten katsotaan fair play -sääntöjen mukaan varoituksia ja ulosajoja.
Australia on ylisuorittanut Venäjän kisoissa. Se rankattiin A-lohkon jumboksi ennen turnausta, ja aika lähelle koko kisojen huonoimman joukkueen titteliä. Aussit hävisivät avausottelussaan vain 1-2 kovalle ennakkosuosikille Ranskalle, ja toisessa pelissä joukkue pelasi Tanskan kanssa 1-1 -tasurin.
Australialla on ollut sellaistakin tuuria otteluissa, että pelitilannemaalia se ei ole vielä tehnyt. Joukkueen kumpikin maali on tullut Mile Jelinakin ampumasta rankkarista.
Ranskaa vastaan Australia sai aikaan yhden laukauksen maalia kohti, mutta Tanskaa vastaan ottelu oli jo hyvin tasainen. Kumpikin joukkueista laukoi maalia kohti viidesti. Pallonhallinnassa aussit voittivat tanskalaiset 51-49.
Australian veteraani ja takavuosien loistopelaaja Tim Cahill ei ole vielä käynyt kentällä. Tämä on ollut aussie-joukkueen kohdalla isompikin puheenaihe, kun maaleja ei ole pelitilanteissa tullut. Australian ykköskärki Andrew Nabbout loukkasi olkapäänsä viime ottelussa sen verran pahasti, että nyt on avaukseen saatava uusi kärki, joko Cahill, Juric tai Maclaren. Tai sitten vaikka kaksi edellisistä, maaleja olisi kuitenkin tehtävä.

Australian joukkue videolla:

Peru

Peru on ollut turnauksessa paha pettymys. Se hävisi sekä Tanskalle että Ranskalle 0-1, ja niin kovaa taisteleva ja hyvin aikaisemmin hyökännyt joukkue on nollassa pisteessä ilman maaleja. Etelä-Amerikan karsinnoissa Peru oli kolmanneksi paras maalitekijä ennen Argentiinaa ja Kolumbiaa.

Joukkueella ei ole ryhmässä tähtipelaajia, mutta silti se oli karsintaotteluissa kova jengi, joka pelasi hienoa ja aktiivista jalkapalloa.

Peru on ollut kyllä jonkin verran epäonninen tähän mennessä. Ranskaa vastaan se laukoi kymmenen kertaa ja kaksi kertaa maalia kohti, mutta ei osumia. Tanska-ottelussa se oli aktiivisempi, kuteja tuli maaliakin kohti kuusi, mutta kun ei mene sisään niin ei mene. Futis on pienestä kiinni. Kaiken kaikkiaan Tanskaa vastaan perulaiset laukoivat komeat 18 kertaa.

Ennen MM-turnausta Perulla oli 16 tappiottoman maaottelun putki, ja nyt tärkeimmässä paikassa putki katkesi ikävästi. Ennen lopputurnausta joukkue oli voittanut Islannin ja nyt kisoissa loistavan Kroatian, sekä pelannut tasurit Argentiinan ja Kolumbian kanssa.

Peru on nyt ensimmäistä kertaa MM-turnauksessa sitten vuoden 1982. Se varmasti haluaa lopettaa kisat kasvonsa säilyttäen, eli se haluaa voittaa Australian komeasti. Tulossa on siis ottelu, jossa kumpikin haluaa voittaa.

Perun joukkueen sielu on Rio de Janeiron Flamengossa pelaava hyökkääjä Paulo Guerrero. Kokaiinipannasta hiljan vapaaksi nitkutellut Guerrero ei ole vielä osunut maaliin, ja se alleviivaa Perun epätarkkuutta.

Ottelukaupunki ja ajankohta

Australian ja Perun kohtaaminen käydään Sotshin stadionilla. Ottelu lähtee käyntiin kello 17.00 Suomen aikaa. Stadionille mahtuu 45 000 ihmistä.

C-LOHKON OTTELUT

OTTELUENNAKKO

PÄIVÄMÄÄRÄ

STADION

VEIKKAAMAAN
Australia vs Peru World Cup 2018

Australia vs Peru ennakko

26/06
17:00

Fisht Olympic Stadium, Sotshi

Veikkaa Unibetilla »
Peru vs Denmark World Cup 2018

Peru vs Tanska ennakko

16/06
19:00

Mordovia Arena, Saransk

Veikkaa Unibetilla »
France vs Australia  World Cup 2018

Ranska vs Australia ennakko

16/06
13:00

Kazan Arena, Kazan

Veikkaa Unibetilla »
France vs Peru World Cup 2018

Ranska vs Peru ennakko

21/06
18:00

Central Stadium, Jekaterinburg

Veikkaa Unibetilla »
Denmark vs Australia World Cup 2018

Tanska vs Australia ennakko

21/06
15:00

Samara Arena, Samara

Veikkaa Unibetilla »
Denmark vs France World Cup 2018

Tanska vs Ranska ennakko

26/06
17:00

Luzhniki Stadion, Moskova

Veikkaa Unibetilla »

Ottelun katsominen

Aikaisempien vuosien tapaan Yle omistaa MM-kisojen lähetysoikeudet. Australian ja Perun välienselvittelyä pääsee seuraamaan suorana lähetyksenä televisiossa tai Yle Areenassa. Turnauksen etenemisestä pysyy kartalla myös liveseurannan ja radion välityksellä. Otteluita voi katsoa suomeksi ja ruotsiksi sekä monilla erilaisilla laitteilla. Studio-osuutta Australian ja Perun taistoon ei ole vielä tiedossa, mutta se selviää pian.

Näin pelataan

Suurin piirtein kaikki ottelua analysoineet pitävät Australiaa suosikkina. Peru on kuitenkin suosikki vetomarkkinoilla. Unibetin kertoimet otteluun ovat 3.05- 3.40 – 2.50. Paras veto on se, että joukkueet tekevät maaleja. Joukkueet ovat tehneet yhteensä neljässä ottelussa tasan nolla pelitilannemaalia, mutta ei niiden kummankaan kärkipää niin kehno ole. Unibet maksaa kertoimen 2.08 sille, että maaleja tulee yli 2.5. Se kelpaa kupongille hyvinkin.

Aseta vetosi
BONUS: Bonus 100€ ilmaisveto
Pelaa nyt