EFL Cup -tripla 23.9.2020 klo 21.00, yhteiskerroin 8.179

Korona kiusaa brittifutista, mutta tänään taas kuitenkin pelataan Liigacupin matseja. Unibetille voi rakentaa triplan, jossa kerroin on yli kahdeksan.
Liigacup -tripla
Syyskuu 23,2020
21:00

EFL Cup: Preston – Brighton / Fleetwood – Everton / Leicester – Arsenal

Brittifutiksessa Covid19 alkaa taas olla suurin uutinen. Eilisellä EFL Cupin kierroksella piti kokonaan perua Leyton Orientin ja Tottenhamin ottelu, kun Leyton Orientin joukkueesta löytyi 18 henkilön koronaepidemia. Samalla eilen uutisoitiin, että West Hamin manageri David Moyes ja kaksi pelaajaa olivat saaneet tartunnan, ja kaikki kolme lähtivät samantein omasta ottelustaan kotiin karanteeniin.

Tänään pelataan taas kierros EFL Cupin matseja, eikä ainakaan vielä aamulla ole ilmoitettu peruutusuhista. Laitetaan tällekin päivälle tripla sisään. Toki matsit voi betsata erikseenkin.

Liigacup on Valioliigan joukkueille usein se viimeinen arvoasteikossa ja tämä vaikuttaa peluutukseen. Brightonin manageri Graham Potter on nyt vienyt joukkueensa Liigacupin otteluun kolme kertaa, ja niiden perusteella voi sanoa, että Potter ei piittaa tästä kisasta. Viime kierroksella Potter teki monta vaihtoa parhaaseen avaukseen, kun Brighton kohtasi cupissa Portsmouthin. Sillä porukalla ja kotikentällä Brighton voitti 4-0, mutta nyt vieraissa Championshipin Prestonia vastaan homma on tyystin toinen.

Potter saattaisi tuoda enemmän avainpelaaja nyt avaukseen, mutta kyllä silti Prestonilla on hyvä paikka yllätykseen.

Viikonloppuna Brightonilla Man Utd vastassa

Brighton pelasi viimeksi Valioliigan matsin Newcastlea vastaan vieraissa ja otti komea 3-0 -voiton. Jahanbakhsh ja Gross aloittivat ottelun penkillä, ja nyt he lienevät avauksessa keskikentällä. Hyvä kaksikko he ovat, mutta muuten Brightonin avauksessa on kysymysmerkkejä. Kärkipari Connolly ja Maupay pelasivat Newcastlessa, ja he taitavat nyt olla sivussa. Gyokeres kärjessä ei ole niin vaarallinen.

Brightonin Portsmouth -ottelussa edellisellä EFL Cupin kierroksella joukkueella oli useampikin juniori mukana istumassa penkillä, eli vaihdosta ei välttämättä löydy kovan tason korvaajia.

Brightonilla on myös tulevana viikonloppuna liigaottelu Manchester Unitedia vastaan, ja se saattaa olla Potterilla enemmän mielessä kuin Liigacupin matsi Prestonia vastaan.

Prestonillakin saattaa olla muutama avainpelaaja sivussa, mutta he tuonevat kaikki parhaat ainakin istumaan penkille.

Preston on Championshipissä yksi hieman parempia ryhmiä, vetomarkkinoiden rankkauksissa selvästi keskikastin paremmalla puolella.

Preston +0 asian handicap saa Unibetilta kertoimeksi 2.14, ja sillä lähtee tripla liikkeelle. Tasapelillä veto mitätöidään.

BONUS: 100% bonus 100€ asti
Pelaa nyt

Evertonilla menee lujaa

Everton on aloittanut kauden erinomaisesti voittaen molemmat Valioliigan matsinsa. EFL Cupissa se pudotti edellisellä kierroksella pikkuisen Salfordin helposti 3-0, vaikka manageri Ancelotti teki avaukseen paljon muutoksia.

Everton teki Salfordia vastaan kolme maalia, mutta tilastoista voi poimia sellaisen mielenkiintoisen huomion, että Everton laukoi matsissa peräti 32 kertaa. Salford on League Twon joukkue, ja Fleetwood League Onen ryhmä, mutta kumpaakin vastaan Evertonin kakkosketjukin on ylivoimainen. Varsinkin nyt, kun koko seurassa on hyvä vauhti ja kova itsetunto päällä. Evertonilla lienee sama aktiivinen ja hyökkäävä meno.

Unibetille ei ole kertoimia tähän otteluun laukausmääristä, mutta kulmapotkuista on. Jos Everton laukoo 25 kertaa, niin luulisi, että siitä pomppii palloja kulmapotkuiksi ainakin sen verran, että Everton yli 6.5 kulmaa kertoimella 1.96 on ok veto. Siitä toinen kohde triplaan.

Leicesterin ja Arsenalin cup-matsi

Yhdistelmän viimeinen kohde on ottelusta Leicester vastaan Arsenal. Kumpikin on aloittanut Valioliigan hyvin kahdella voitolla. Arsenalin alkukauden liigavastukset ovat olleet heikot Fulham ja West Ham. Leicester on pelannut myös heikompia West Bromwichia ja Burnleytä vastaan.

Nyt kumpainenkin tuonee vaihtomiehiään avaukseen. Mesut Özil on nykyään hieman surullinen hahmo, mutta tänään hän saattaisi jopa olla avauksessa. Ainakaan Özil ei ole parhaillaan loukkaantunut. Vieläköhän entisestä loistavasta keskikentän kenraalista olisi pelimieheksi?

Arsenalin managerilla Artetalla on paljon vaihtoehtoja kärkipäähän. Pepe, Willock ja Hammers -matsissa maalin tehnyt Nketiah saattaisivat olla nyt avauksessa.

Leicester on hiljattain hankkinut Cengiz Underin Romasta ja hän voisi nyt tulla heti mukaan. Myös Gray ja Albrighton ovat mahdollisia avauksen pelaajia.

Iheanacho pelannee Leicesterin kärjessä, ja hän on tehnyt 11 maalia 14 EfFL Cupin ottelussa.

Kummankin joukkueen puolustuksessa on kysymysmerkkejä. Arsenalilla on alkukaudesta ollut peräpäässä loukkaantumisia. Leicester peluuttanee nyt toppariparina Morgania ja Soyuncua.

Yli 2.5 maalia saa Unibetilla kertoimeksi 1.95, pelataan se.

EFL Cupin tripla Unibetille

Preston +0 asian handicap kertoimella 2.14, Everton yli 6.5 kulmaa kertoimella 1.96 sekä Leicester vastaan Arsenal yli 2.5 maalia kertoimella 1.95. Yhteiskerroin on komea 8.179.

Aseta vetosi