EM-karsinnat: Saksa - Hollanti 6.9.2019, yksi kovista maaotteluklassikoista

Saksa ja Hollanti ovat jalkapallon suurmaita, vaikka välillä ovatkin sukeltaneet. Naapurimaina ne ovat rakkaita vihollisia, ja tänä viikonloppuna naapurisopua taas koetellaan Hampurissa.
Saksa - Hollanti
Syyskuu 06,2019
21:45

Saksa vastaan Hollanti on huima ottelu jalkapallon EM-karsinnoissa. Ottelu pelataan Hampurin Volksparkstadionilla. Tällä hetkellä kumpikin on C-lohkossa Pohjois-Irlantia perässä. Pohjois-Irlanti on voittanut kaikki neljä otteluaan, mutta se on kohdannut vain lohkon pikkujoukkueet Valko-Venäjän sekä Viron. Hollanti on pelannut vasta kaksi ottelua. Se voitti kotonaan Valko-Venäjän 4-0 ja sitten hävisi kotiottelunsa Saksalle 2-3. Saksa taas on Hollannin lisäksi voittanut Viron ja Valko-Venäjän.

Saksa oli pettymys Kansojen liigassa ja katastrofi Venäjän MM-turnauksessa. Lokakuun 2017 ja tämän vuoden maaliskuun välissä Saksa pelasi 16 ottelua eri turnauksissa ja voitti näistä vain neljä, muun muassa Itävalta, Meksiko ja Etelä-Korea voittivat saksalaiset.

Kehno jakso pudotti Saksan FIFA:n rankkauksissa sijalle 16, ja näin alhaalla se ei ole ollut sitten vuoden 2005. Saksa on sen verran kova futismaa, että tästä on vain yksi suunta.

Löw hoitaa homman loppuun

Saksan jalkapalloliitto yllättäen luotti Joachim Löwiin ja jatkoi tämän sopimusta MM-Saksan jälkeen. Löwin sukupolvenvaihdos näyttää sujuvan hyvin, EM-karsinnassa Saksa on taas ollut tehokas. Viime kierroksella Saksa laittoi kahdeksan palloa Viron verkkoon, uusi sukupolvi on nälkäinen.

Hollanti oli pitkään alamaissa Brasilian MM-kisojen jälkeen, mutta nyt silläkin on käynnissä uusi tuleminen. Joukue selvitti itsensä Kansojen liigan finaaleihin ja uusia pelaajasuuruuksia on noussut esille, ja lisää on vielä tulossa. Kansojen liigan finaalin Hollanti hävisi Portugalille. Semifinaaleissa se voitti Englannin jatkoajalla.

Edellisessä ottelussaan Hollanti hävisi Saksalle niukasti, Saksan Schulz teki ottelun voittomaalin viimeisellä minuutilla.

Saksalla aukkoja kärkipäässä

Jos Hollanti nyt häviää, niin sitten se on jo yhdeksän pistettä Pohjois-Irlantia ja Saksaa perässä. Sen loppuohjelma on kyllä pelkästään pelejä, joissa se on suursuosikki. Eiköhän Hollanti lopulta nouse kahden parhaan joukkoon.

Manchester Cityn Leroy Sane teki avausmaalin, kun joukkueet viimeksi kohtasivat Amsterdamissa, mutta nyt Sane on sivussa. Polvivamma pitää hänet poissa peleistä suurimman osan kuluvaa kautta. Julian Draxlerkin on ilmeisesti sivussa, joten Saksa on hieman vajaa hyökkäyspäässä. Kesän U21 EM -kisojen tähti Luca Waldschmidt on nyt ensikertalaisena mukana joukkueessa. Serge Gnabry on aikaisemmin pelannut myös kärjessä, hän saattaisi nyt saada hyökkäysvastuuta Reusin ja Wernerin kanssa.

Hollannilla taitaa olla maajoukkuefutiksen paras parivaljakko puolustuksessa, kun Matthijs de Ligt pelaa yhdessä Virgil van Dijkin kanssa. Barcan de Jong ja Liverpoolin Wijnaldum johtanevat keskikenttää, ja Depay yhdessä Babelin sekä Bergwijnin kanssa hyökkäystä.

Saksan mahdollinen avaus: Neuer; Ginter, Sule, Tah; Kehrer, Kimmich, Kroos, Schulz; Gnabry, Werner, Reus

Hollannin mahdollinen avaus: Cillessen; Dumfries, De Ligt, Van Dijk, Blind; Wijnaldum, De Jong, De Roon; Bergwijn, Depay, Babel

Updated soccer information here. Now downloading information from the football info feed.

Ottelun kertoimet ovat Unibetilla 2.00 – 4.00 – 3.65. Hollannin pelaaminen tasoituksen kanssa houkuttelee. Hollanti on jo pitkään ollut noususuhdanteessa, eikä kotitappio Saksalle tätä miksikään muuta. Saksalla on enemmän ongelmia loukkaantumisten kanssa. Hollanti +0.5 Unibetin kertoimella 1.88 kelpaa lapulle.

Aseta vetosi

Viimeisimmät vihjeet vedonlyöntiin

Katso lisää vihjeitä