Espanja - Marokko ma 25.6.2018, Venyvätkö afrikkalaiset suureen yllätykseen?

Jalkapallon MM-kisoissa ottelut jatkuvat, kun paremmuudestaan taistelevat Espanja ja Marokko. Kyseessä on lohko B:ssä käytävä välienselvittely, johon on helppoa nimetä yksi suuri ennakkosuosikki. Miehistöt eivät ole kohdanneet toisiaan 2000-luvulla, mutta sitä aikaisemmilta vuosikymmeniltä löytyy pari kamppailua. Ennusmerkkien valossa espanjalaiset kuuluvat turnauksen suurimpien mestarisuosikkien joukkoon, joten heillä on valtavat paineet myös menestymiselle. Marokkolaiset eivät ole etukäteiskaavailuissa pudotuspeleihin tyrkyllä oleva nippu, sillä Portugali kuuluu lohkon toiseksi parhaaksi joukkueeksi.
Espanja - Marokko Jalkapallon MM-kisat 25.6.2018
Espanja - Marokko
Kesäkuu 25,2018
21:00

Espanja – Marokko – kertoimet otteluun

Espanjalla piti olla tässä vaiheessa kaksi voittoa Portugalista ja Iranissa, mutta kasassa on nyt pisteitä neljä. Portugalin ja Espanjan välinen tasuri tiesi kuitenkin sitä, että se on tässä kohtaa varmistanut jo sen jatkopaikan, kävi toisessa ottelussa mitä tahansa. Toki lohkon ykkössija voi muuttua vielä lohkon kakkossijaksi jos se tässä matsissa konttaa.

Kertoimet otteluun ovat selkeästi Espanjalle ja isosti ovatkin. Unibet tarjoaa peliin perus pitkävetokertoimet tapaan 1.37 – 5.00 – 10.50 joten Marokon voittoon ei pahemmin uskota. No, eipä se tietenkään näiden kisojen isoin yllätys olisi, mutta… ei ihan jaksa usko tai edes toivo siihen riittää.

Diego Costan maalintekokerroin on luonnollisesti koko ottelun pienin, mies on ollut ihan kohtuullisen pirteällä pelituulella parin ensimmäisen ottelun ajan. Reilu 2.00 kerroin on kuitenkin ehkä liian pieni betsaamiseen, tähän voisi kokeilla kahta maalia tai vaikka jopa ottelun ensimmäistä tai viimeistä maalia.

Matsiin on tarjolla myös pallonhallinta vedonlyöntiä, tällä kertaa vedonlyöntiraja on isketty 64.5% kohdalle. Yli 64.5% on saanut Espanjan kohdalla kertoimeksi 1.85 ja alle 64.5% saman suuruisen kertoimen.

Espanja – Marokko ennakoidut kokoonpanot

Espanja lähtee siis hakemaan lohkon ykkössijaa, johon sille riittää voitto tästä pelistä. Toki tasapelikin riittää jos Portugali ja Iran pelaavat tasan, mutta jos toinen joukkue voittaa noista joukkueista, silloin ei tasapeli riitä Espanjalle lohkon ykköspaikkaan.

Espanja (4-3-3)

De Gea – Alba, Ramos, Pique, Carvajal – Iniesta, Busquets, Alcantara – Silva, Costa, Isco

Marokko (4-2-3-1)

Mohamedi – Hakimi, Costa, Benatia, Dirar – Ahmadi, Boussoufa – Ziyech, Belhanda, Ambrabat – Kaabi

Espanja, ”La Roja”

Espanja ei ole kahdessa edellisessä arvoturnauksessa saanut lainkaan toivotunlaista lopputulosta, ja jälleen yhteen pettymykseen ei olisi varaa. Karsinnoissa Espanja oli lyhyesti sanottuna vakuuttava, sillä punakeltaiset nappasivat voittoja voittojen perään, ja he onnistuivat maalinteossa keskimäärin 3,6 kertaa. Ratkaisuvoimaa löytyi erittäin kattavasti, sillä neljä pelaajaa teki mieheen osui tolppien väliin viidesti. Ainoastaan yhdessä taistossaan miehistö jäi vain tasapeliin. Lisäksi omissakin verkot voivat pelkästään kolmeen otteeseen, joten puolustuspelaaminen oli loistavaa.

Alkuvuoden aikana Espanja on ehtinyt pelaamaan muutamassa harjoitusottelussa. Viimeisin niistä päättyi murskavoittoon Argentiinan kustannuksella, kun maalinteossa onnistuttiin peräti kuuteen otteeseen. La Roja pelasi alkuvuoden toisessa kamppailussaan vähämaalisen tasapelin Saksaa vastaan. Jotain punakeltaisten hyökkäyspelaamisesta kertoo se, että miehistö on jäänyt edellisen kerran maaleitta toissavuoden kesänä.

Espanjan joukkue videolla:

Marokko, ”Lions de l’Atlas”

Marokko nappasi karsintojen kolmannessa vaiheessa lohkonsa ykköspaikan ennen toiseksi tullutta Norsunluurannikkoa. Pisteitä miehistö keräsi 12 kappaletta. Kuusi ottelua tuottivat kolme voittoa, yhtä monta tasapeliä ja ei ainuttakaan tappiota. Suuri vahvuus löytyi ennen kaikkea puolustuspelaamisesta, sillä vastustajat eivät tehneet heille maaliakaan. Karsintojen ohella Lions de l’Atlas on pelannut lähikuukausien aikana myös Afrikan mestaruusturnausta, jossa miehistö meni aina mestaruuteen saakka. Loppuottelussa kaatui MM-kisoissa pelaava Nigeria numeroin 4-0.

Alkuvuonna Marokko on pelannut muutamassa harjoitusottelussa, ja hyvä pelivire on säilynyt myös niissäkin taistoissa. Serbiaa vastaan voitto irtosi numeroin 1-2, kun taas Uzbekistania vastaan loppulukemat olivat 2-0. Onkin aivan selvää, että afrikkalaiset omaavat hyvän itseluottamuksen, sillä menestymistä on tullut niin karsinnoissa, harjoitusotteluissa kuin myös Afrikan mestaruusturnauksessa. Kaikki kilpailut mukaan lukien kymmenen edelliseen taistoonsa miehistö on napannut yhdeksän voittoa ja yhden tasapelin.

Ottelukaupunki ja ajankohta

Espanjan ja Marokon kohtaaminen käydään Kaliningrad stadionilla. Ottelu alkaa kello 21.00 Suomen aikaa. Stadionille mahtuu 35 212 ihmistä.

B-LOHKON OTTELUT

OTTELUNENNAKOT

PÄIVÄMÄÄRÄ

STADION

VEIKKAAMAAN
Morroco vs Iran World Cup 2018

Marokko vs Iran Betting ennakko

15/06
18:00 am

Krestovsky Stadium, Pietari

Veikkaa Unibetilla »
Portugal vs Spain World Cup 2018

Portugali vs Espanja ennakko

15/06
21:00

Fisht Olympia Stadion, Sotshi

Veikkaa Unibetilla »
Portugal vs Morroco World Cup 2018

Portugali vs Marokko ennakko

20/06
15:00

Luzhniki Stadion, Moskova

Veikkaa Unibetilla »
Iran vs Spain World Cup 2018

Iran vs Espanja ennakko

20/06
21:00

Kazan Arena, Kazan

Veikkaa Unibetilla »
Iran vs Portugal World Cup 2018

Iran vs Portugali ennakko

25/06
21:00

Mordovia Arena, Saransk

Veikkaa Unibetilla »
Spain vs Morocco World Cup 2018

Espanja vs Marokko ennakko

25/06
21:00

Kaliningrad Stadion, Kaliningrad

Veikkaa Unibetilla »

Ottelun katsominen

Yle omistaa aikaisempien vuosien tapaan MM-kisojen lähetysoikeudet. Espanjan ja Marokon kamppailua pääsee siis seuraamaan suorana lähetyksenä televisiossa tai Yle Areenassa. Turnauksen etenemisestä pysyy kartalla myös radion ja liveseurannan välityksellä. Yle tarjoaa kisalähetyksiä suomeksi ja ruotsiksi. Vielä ei ole varmuutta siitä, että onko Espanjan ja Marokon kohtaamisessa studio-osuutta, mutta se selviää pian.

Näin pelataan

Materiaaliltaan Espanjan ja Marokon eroavaisuus on odotetusti valtava, ja suursuosikin jääminen ilman voittoa olisi tietysti suuri shokki. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että Lions de l'Atlas on pelannut edellisten kuukausien aikana vahvan pelivireen saattelemana. Pelaajisto on saanut onnistumisia laajalla rintamalla, ja kyseessä on myös tasainen joukkue ilman selkeitä heikkouksia. On vaikeaa sanoa tarkkaan, löytyykö Marokolta aivan realistisia menestymismahdollisuuksia Espanjaa vastaan, mutta mikäli ensimmäinen puoliaika menee ilman takaiskuja, yllätysmahdollisuudet saavat paljon lisää uskottavuutta. Joka tapauksessa kaikki palaset pitää olla kohdallaan, jotta pisteitä olisi mahdollista napata.

Aseta vetosi
BONUS: Bonus 100€ ilmaisveto
Pelaa nyt