Valioliiga: Manchester City - Everton klo 14:30 la 15.12.2018

Manchester City menetti kärkipaikan Liverpoolille, mutta se voi ottaa sen jo takaisin tänä viikonloppuna. Siihen tarvitaan voitto Evertonista, tuleeko sellainen ja millä lukemilla. Katso kertoimet tulosvetoon ja lyö vetoa!
Valioliiga: Manchester City - Everton
Joulukuu 15,2018
14:30

Manchester City – Everton – vieraat ovat laittaneet Cityä ahtaalle

Chelsealle ensimmäisen tappion tällä kaudella vieraissa kärsinyt Manchester City saa vieraaksi Evertonin. Joukkueiden lähihistoria on melkoisen tasapeliväritteinen, mutta tässä ottelussa tasapeli on melkoisen epätodennäköinen, ainakin pitkävetokertoimet ovat sitä luokkaa.

Valioliigaviikonlopun aloittava Manchester City – Everton peli on Unibetillä saanut kertoimiksi 1.23 – 6.75 – 12.00, mutta pieniä toiveen murusia Evertonilla toki on. Siitäkin huolimatta että City ei ole kotipeliään tällä kaudella vielä hävinnyt eikä täältä ole mikään joukkue käynyt hakemassa vielä pisteen pistettä. Sarjataulukon perusteella pelin pitäisi päättyä päästettyjen ja tehtyjen maalien mukaan n. 3,4 – 0,1 ottelutulokseen, siitä vinkkiä tulosvetoon?

Kolme viimeistä kohtaamista on kuitenkin päättynyt tasuriin lukemin 1-1, 1-1 ja 0-0, joten tässä oma mahdollisuutensa. Man City on viimeksi voittanut Evertonin 13.1.2016 kotonaan, Evertonin vierasvoitosta on kulunut melkein kahdeksan vuotta, edellinen voitto täältä kun tuli 20.12.2010 (1-2 lukemin).

Kertoimen perusteella kotijoukkueelta voisi odottaa murskavoittoa, mutta ihan siihen emme kuitenkaan jaksa uskoa. Cityltä poissa on todennäköisesti isoin syömähammas Sergio Agüero ja muitakin nimimiehiä on varmasti poissa tästä matsista keskiviikon Mestarien liigan pelin jälkeen.

Manchester City – Everton mahdolliset kokoonpanot

Näillä kokoonpanoilla joukkueet pelasivat edelliset Valioliigapelit.

Manchester City (4-3-3)

Ederson – Delph, Laporte, Stones, Walker – Silva, Fernandinho, Silva – Sané, Sterling, Mahrez

Everton (4-2-3-1)

Pickford – Digne, Mina, Keane, Coleman – Gueye, Gomes – Bernard, Sigurdsson, Walcott – Richalison

Tästä ottelusta voi vetää vaikkapa syöttövetoa, kuka saa maaliinjohtavan syötän nimiinsä? Cityn Mahrez 3.00 ja Leroy Sané 2.65 ovat hyviä vaihtoehtoja, Evertonin Gylfi Sigurdsson kertoimella 6.50 on myös hyvä muistaa. Katso muut kertoimet Unibetiltä tai omalta vedonlyöntisivustoltasi!

Tekeekö Leroy Sané maalin myös Evertonia vastaan? Betsaa ja pistä täppä meidän gallupiimme:

Manchester City on suosikki, mutta...

Everton voi olla tässä pelissä yllättäjä. Tasoitusveto tarjoaa oivallisia kertoimia otteluun, me hyödynnämme Unibetin 0-2 tasoitusvedossa Evertonin kertoimet 2.33. Jos ja kun City voittaa, se voittaa vain yhdellä maalilla.

Aseta vetosi
BONUS: 100% bonus 100€ asti
Pelaa nyt