Nigeria - Islanti pe 22.6.2018, Saavatko Islannin jalkapalloihmeet jatkoa?

Pelit jalkapallon MM-kisoissa jatkuvat, kun Nigeria ja Islanti iskevät yhteen. Kyseessä on erittäin mielenkiintoisen lohko D:n ottelutarjontaa. Joukkueet eivät ole kohdanneet toisiaan aiemmin, joten nippujen ensimmäinen kohtaaminen käydään suurimmassa mahdollisessa paikassa. Ottelusta odotetaan kaikkiaan erittäin tasaista ja tiukkaa, ja varsinkaan tappiota ei kumpikaan miehistö saisi kokea, jotta jatkopaikan tavoittelu olisi realistista.
Nigeria - Islanti Jalkapallon MM-kisat 22.6.2018
Nigeria - Islanti
Kesäkuu 22,2018
18:00

Nigeria – Islanti – kertoimet otteluun

Tähän D-lohkon otteluun lähdetään varsin tasaisissa merkeissä, ainakin mitä tulee kertoimiin. Hienosti Argentiinaa vastaan puolustanut Islanti on lievä ennakkosuosikki Kroatialta neppariin ottanutta Nigeriaa vastaan. Unibet tarjoilee tähän kertoimet 2.90 – 3.10 – 2.70, joten ei olisi mikään ihme jos nämä kaksi joukkuetta taiteilisivat tästä tasapelin. Tuolloin lohkon jatkajat ratkeaisivat vasta viimeisissä peleissä.

Islannin ihme näyttää jatkuvan näissäkin kisoissa, on ihmeellistä miten niin pienestä maasta tulee näin hyvä nippu pelaajia. Enää ei voida kyllä pistää Suomen menestyksettömyyttä harrastajakunnan pienuuden pariin, sen on Islanti näyttänyt toteen. Mutta tästä mallia Huuhkajille ja seuraaviin kisoihin paikka lunastukseen?

Otteluun on tarjolla paljon mainioita vedonlyöntikohteita joita ei ihan joka jalkapallopeliin ole tarjolla. Unibet tarjoaa mm. Ottelutuloksen ja kulmapotkujen monivedot, mikäli olet sitä mieltä että ottelu päättyy tasan, samoin kuin kulmat menevät tasan, rahat tulevat takaisin kertoimella 23.00.

Entä ottelun tulos ja laukausten kokonaismäärä? Nigerian voitto ja ottelussa yli 25,5 laukausta tuo rahat takaisin kertoimella 12.00. Ehkä tässä ottelussa hyvä betsi voisi olla tasapeli ja alle 25.5 laukausta, kerroin 3.00. Tosin ottelun tasapelikerroin on parempi, joten…

Entä se pallonhallinta? Islanti luovutti suosiolla pallonhallinnan Argentiinalle, miten mahtaa käydä tässä pelissä? Nigerian pallonhallinnasta yli 55,5 saa kertoimen 1.80, alle 55.5.% tuo kertoimen 1.90. Jos peli on todella tasainen, tuo toinen vaihtoehto kannattaa ottaa omalle kupongille.

Nigeria – Islanti ennakoidut kokoonpanot

Näillä kokoonpanoilla joukkueet lähtivät edellisiin peleihin, joitain muutoksia voi olla tulossa?

Nigeria (3-4-1-2)

Uzoho – Idowu, Balogun, Troost-Ekong, Shehu – Etebo, Ndidi – Moses – Mikel – Iwobi – Ighalo

Islanti (4-4-1-1)

Haldorsson – Magnusson, Sigurdsson, Arnason, Saevarsson – Bjarnason, Hallfredsson, Gunnarrson, Gudmundsson – Sigurdsson, Finnbogason

Nigeria

Nigeria selvitti karsinnat mallikkaasti, sillä se ei hävinnyt otteluistaan ainuttakaan. Voittoja karsintojen kolmannessa vaiheessa kertyi neljä ja tasapelejä kaksi. Maaliero heidän otteluissaan muodostui lukemiksi 12-4, ja huomioitavaa on myös miehistön onnistuen jokaisella kerralla maalinteossa vähintään kertaalleen. Maalinteossa onnistuivat esimerkiksi Valioliigan kaksikko Victor Moses ja Alex Iwobi. Heidän merkitys miehistölle on odotetusti MM-kisoissakin valtava.

Karsintojen jälkeen Nigeria on pelannut Afrikan mestaruusturnausta päästen komeasti aina finaalin saakka, missä se tosin hävisi selkeällä tavalla MM-kisoihin myös edennyttä Marokkoa vastaan. Loppulukemat olivat tylyt 4-0. Afrikan mestaruusturnauksen ohella vihreäpaidat ovat esiintyneet lähikuukausien aikana muutamissa harjoitusotteluissaan, joista tuloksena olivat vähämaalinen voitto Puolan kustannuksella ja muutaman maalin tappio Serbialle. Molemmissa otteluissaan ”Superkotkat” jäivät hieman vastustajia jälkeen pallonhallinnassa, mutta ollen parempi puolestaan maalintekoyrityksissä.

Islanti

Islanti pelasi erinomaiset karsinnat napaten lohkossaan ykköspaikan, ja samalla etenemällä ensimmäistä kertaa MM-kisoihin. Samassa lohkossa pelasi myös Suomikin. Sinipaidat onnistuivat laittamaan koville isompiakin jalkapallomaita, josta hyvä esimerkki saatiin vaikkapa Kroatiaa vastaan. Joukkue voitti karsinnoissa kaikkiaan seitsemän peliä, pelasi yhden tasapelin ja hävisi kahteen otteeseen. Maaleja ”Strákarnir okkar” iski yhteensä 16 kappaletta, ja puolestaan omissa verkot soivat vain seitsemän kertaa. Edellisten EM-kisojen yllättäjä pelasi peräti viisi nollapeliä, mutta jäi itse maaleitta vain kahdessa ottelussaan. Maaleja kamppailuissa onnistuivat iskemään esimerkiksi Gylfi Sigurdsson, Kari Arnason ja Alfred Finnbogason.

Karsintojen jälkeen Islantia on ehditty näkemään heidän harjoitusotteluissaan yhteensä kuuteen otteeseen. Niistä saldoksi tuli kaksi voittoa, tasapeli ja kolme tappiota. Kaksi voittoa tuli selkeänumeroisesti Indonesiaa vastaan, mutta Meksikoa ja Perua vastaan sinipaidat eivät saaneet mitään aikaan. Alkuvuoden kaikki kamppailut huomioiden voidaan todeta, että maalintekoyrityksiä joukkue on onnistunut luomaan pääasiassa hyvin, mutta monesti pallonhallinta on ollut heitä vastaan. Se ei ole kuitenkaan merkittävä yllätys, sillä miehistön pelitapa ei nojaa isoon pallonhallintaan.

Islannin joukkue videolla:

Ottelukaupunki ja ajankohta

Nigeria ja Islanti iskevät yhteen Volgogradin stadionilla. Ottelu lähtee käyntiin kello 18.00 Suomen aikaa. Stadionille mahtuu 45 568 katsojaa.

D-LOHKON OTTELUT

OTTELUENNAKKO

PÄIVÄMÄÄRÄ

STADION

VEIKKAAMAAN
Argentina vs Iceland World Cup 2018

Argentiina vs Islanti ennakko

16/06
16:00

Otkrytie Arena, Moskova

Veikkaa Unibetilla »
Croatia vs Nigeria World Cup 2018

Kroatia vs Nigeria ennakko

16/06
22:00

Kaliningrad Stadium, Kaliningrad

Veikkaa Unibetilla »
Argentina vs Croatia Betting Preview

Argentiina vs Kroatia ennakko

21/06
21:00 am

Nizhny Novgorod Stadion, Nizhny Novgorod

Veikkaa Unibetilla »
Nigeria vs Iceland World Cup 2018

Nigeria vs Islanti ennakko

22/06
18:00 am

Volgograd Arena, Volgograd

Veikkaa Unibetilla »
Nigeria vs Argentina World Cup 2018

Nigeria vs Argentiina ennakko

26/06
21:00 am

Krestovsky Stadion, Pietari

Veikkaa Unibetilla »
Iceland vs Croatia World Cup 2018

Islanti vs Kroatia ennakko

26/06
21:00 am

Rostov Arena, Rostov-on-Don

Veikkaa Unibetilla »

Ottelun katsominen

Yle omistaa edelleen MM-kisojen lähetysoikeudet, joten Nigerian ja Islannin välienselvittelyä pääsee seuraamaan tuttuun tapaan televisiossa tai Yle Areenan välityksellä. Myös liveseuranta ja radio tarjoavat mahdollisuuden MM-kisojen seuraamiseen. Kamppailuita voi katsoa suomeksi ja ruotsiksi sekä usealla laitteella.

Näin pelataan

Kuten jo mainitsimme, Nigerian ja Islannin kohtaaminen on todennäköisesti toisen kierroksen yksi tasaisimmista otteluista. Kumpikaan miehistö ei kuulu etukäteiskaavailuissa pudotuspelijoukkueiden listaan, sillä Argentiina ja Kroatia ovat ryhmiä selvästi edellä. Toisaalta etenkin islantilaiset ovat osoittaneet hurjaa venymiskykyä edellisissä EM-kisoissa pärjäämällä loistavasti. Runsasmaalisuutta ei ole odotettavissa, vaan ratkaisuja nähtäneen maalin erolla. Ensimmäinen puoliaika lienee tunnustelevaa pelaamista, sillä tappiota on pystyttävä välttämään. Häviäminen tarkoittaisi varmuudella pudotuspelipaikan menettämistä.

Aseta vetosi
BONUS: Bonus 100€ ilmaisveto
Pelaa nyt