Ranska - Argentiina 30.6.2018 | vedonlyöntivinkit, kertoimet ja ennakko | Jalkapallon MM

Argentiina selvisi jatkoon rimaa hipoen. Aikamoisen sekavan alkulohkon jälkeen homma selvisi Marcos Rojon komeaan maaliin Nigeriaa vastaan. Ranska oli vaisu avausotteluissa, mutta ei ollenkaan niin sekaisin kuin argentiinalaiset.
Ranska - Argentiina la 30.6.2018 kello 17:00
Ranska - Agentiina
Kesäkuu 30,2018
17:00

Ranska – Argentiina

MM-kisojen ensimmäisen pudotuspelikierroksen yksi kovista otteluista on Ranskan ja Argentiinan peli. Kumpikaan ei ole vielä vakuuttanut, vaikka joukkueissa toki on potentiaalia vaikka kuinka.

Ranska voitti C-lohkon, mutta se teki vain kolme maalia, eli Griezmann, Mbappe ja kumppanit ranskalaisten kärjessä pelasivat pahasti alle tasonsa. Argentiina taas oli hyvin lähellä putoamista jatko-otteluista. Vasta Marcos Rojon viime hetkien maali Nigeriaa vastaan vei joukkueen jatkoon.

Ranskan paras ottelu alkusarjassa oli Perua vastaan. Mbappe teki ottelussa avausmaalin ensi jaksolla, ja se on oikeastaan ranskalaisten ainoa kunnon maali alkulohkossa. Australiaa vastaan Ranska teki maalit hieman kiistanalaisesta rankkarista ja toisen aussien omana maalina. Tanska-ottelu alkulohkon viimeisenä oli todella tylsä ja sopuisa maaliton tasapeli. Nyt Ranska on pelannut jo kolme puoliaikaa ilman maalia.

Ranskan joukkueen yksi vahvuus on se, että miehistö on laaja ja tasokas. Joukkueen päävalmentaja Didier Deschamps on käyttänyt nyt 23 pelaajan ryhmästä 20 eri pelaajaa.

Ranskan edellisen ottelun, Tanska-pelin, viimeinen puoli tuntia oli niin laiskaa ja sopuisaa potkimista, että sellaisen jälkeen voi olla hankala saada joukkue uudestaan vauhtiin.

Ranskan joukkueen osalta on hieman hankala sanoa, että millä avauksella joukkue aloittaa. Deschamps saattaa yllättää kokoonpanon kanssa, mutta se on ainakin varmaa, että Hugo Lloris on maalilla ja Umtiti sekä Pogba ovat joukkueen selkäranka. Kylian Mbappe aloittanee, ja Ousmane Dembele istuu alussa vaihtopenkillä. Olivier Giroud saattaa joutua vaihtopenkille, ja Antoine Griezmann pelata hieman tavallista alempana.

Nabil Fekir on tullut vaihtopenkiltä mainiosti peliin mukaan, ja hän saattaa siitä hyvästä saada vaikka paikan avauksessa.

Ranskan mahdollinen avaus:
Lloris; Sidibe, Varane, Umtiti, Hernandez; Kante, Matuidi; Mbappe, Pogba, Fekir; Griezmann

 

Argentiinan alkulohko oli aikamoista draamaa ja rämpimistä. Pelaajat pitivät Kroatia-ottelun 0-3 -tappion jälkeen kriisikokousta ja valmentaja Sampaolia oltiin potkimassa ulos kesken kisojen. Siinä missä Ranskan alkulohko oli ainakin hallittu, joskin vaisu, niin Argentiinalla ei ollut alkupeleissä mikään hallussa.

Argentiinan kohdalla on puhuttu Leo Messin kehnosta pelaamisesta, Sergio Agueron penkittämisestä ja maalivahti Willy Caballeron karmeasta mokasta Kroatia-ottelussa. Messi on kovin iso osa argentiinalaisten peliä. Usein pallo pelataan Messille, vaikka se ei näytä fiksuimmalta siirrolta. Barcelonan mieheltä odotetaan ihmetekoja, samanlaisia pitkiä kuljetuksia ja maalichippauksia kuin talven liigapeleissä.

Yksittäisten pelaajien lisäksi iso kysymysmerkki Argentiinan kohdalla on valmentaja Sampaolin ja pelaajien suhde. Lehdissä oli Nigeria-ottelun jälkeen vihjailua siitä, että Sampaoli olisi pelin aikana kysynyt Messiltä lupaa tehdä pelaajavaihto. Jos näin on, niin hankala nähdä kuinka dynaaminen ja hyvin organisoitu joukkue voisi olla.

Argentiinalla on hankala ohjelma tästä eteenpäin, Ranskan jälkeen vastassa voisi olla Portugali tai Uruguay, ja sitten mahdollisesti Brasilia. Jos joukkue pääsee loppuotteluun saakka, niin se on kyllä kovan luokan suunnan muutos.

Argentiinan avauksen kärkimies on arvoitus. Gonzalo Higuain oli tehoton Nigeriaa vastaan, ja ehkä Sergio Aguero saa nyt uuden mahdollisuuden. Franco Armani saa varmasti paikan maalilla, Caballeron moka oli sen verran karmoittava, että tässä kohdin ei ole muuta vaihtoehtoa.

Angel di Maria oli heikko Nigeriaa vastaan, ja taitaa vaihtopenkki kutsua. Paulo Dybalan pitäisi kyllä ehdottomasti saada paikka avauksessa, mutta voi olla, että Dybala, Messi ja Aguero eivät mahdu samaan kentälliseen.

Argentiinan mahdollinen avaus:
Armani; Mercado, Otamendi, Rojo, Tagliafico; Mascherano, Banega, Perez; Meza, Aguero, Messi

 

MM-kisojen pudotuspelit – ota Karamban korotetut kertoimet!

Karamba tarjoaa MM-kisojen neljännesvälieriin lauantaille 30.6 huikeita, 11.00 – 21.00 kertoimia jatkoon menijöille näihin matseihin. Lunasata tarjoukset linkeistämme ennen pelin alkua:

Espanja - Venäjä

Uruguay - Portugali

Ranska - Argentiina

Kroatia - Tanska


 

 

Viimeisimmät vihjeet vedonlyöntiin

Katso lisää vihjeitä

Ranska on vetomarkkinoiden suosikki, sen verran sekaisin Argentiina on ollut. Unibetilla ottelun kertoimet ovat 2.38 – 3.10 – 3.55. Ranskan jatkopaikan kerroin on 1.65, ja sen voi pelata. Vaikka Ranska ei ole vakuuttanut, niin se on ollut paljon paremmin kontrollissa. Argentiina on ollut myös tehoton, ja vaikea nähdä, miten se saisi pelinsä kasaan kaoottisen alkulohkon jälkeen. Ottelu taitaa olla Leo Messin viimeinen maajoukkueen paidassa.

Aseta vetosi