Ranska - Brasilia 23.6.2019, klassikko-ottelu pudotuspeleissä

Ranska vastaan Brasilia on todellinen klassikko-ottelu, ja miksi se ei olisi sitä naisten kisoissakin. Ranska on yksi turnauksen suurimpia mestarisuosikkeja, ja Brasilialla on Martan ja Cristianen tapaisia taitavia tähtipelaajia.
Ranska - Brasilia
Kesäkuu 23,2019
22:00

Naisten MM-kisoissa alkavat pudotuspelit. Ranska on suursuosikki Brasiliaan vastaan, Unibetilla Ranskan voittokerroin suoraan 90 minuutilla on ottelupäivän aamuna vain 1.40.

Ranska voitti alkulohko A:n, ja Brasilia jatkaa parhaana lohkokolmosena. Marginaalit ovat kuitenkin pienet.

Ranska voitti alkulohkossa kaikki ottelunsa. Etelä-Korea meni nurin ensin 4-0, sitten Norja 2-1 ka viimeiseksi Nigeria niukasti 1-0. Brasilia aloitti turnauksen voittamalla Jamaikan 3-0. Australiaa vastaan brassit olivat kahden maalin johdossa mutta hävisivät sitten 2-3. Viimeisessä ottelussaan Brasilia voitti kovassa nosteessa olevan Italian 1-0. Alkulohkon peleistä ei oikein voi nostaa Ranskaa aivan niin suureksi suosikiksi, mitä kertoimet väittävät. Australia-ottelun loppua lukuunottamatta Brasilia on pelannut oikeastaan aivan yhtä hyvin kuin Ranska.

Ranskan ja Brasilian kokoonpanot hyvässä kunnossa

Joukkueilla ei ole juurikaan loukkaantumisia. Brasilian kärki Andressa Alves loukkasi reitensä harjoituksissa ja hän joutui jättämään turnauksen kesken. Brasilian tähtipelaaja Marta on kärsinyt loukkaantumisista, mutta Italia-peli näytti, että kaikki taitaa olla kunnossa. Marta teki Italiaa vastaan rankkarista voittomaalin.

Ranskan Wendie Renard laukoi Nigeriaa vastaan maalin rankkarista, ja nyt puolustaja Renard on tehnyt jo kolme MM-kisamaalia.

Ranskan 4-0 -voitto Etelä-Koreasta oli vaikuttava näytös, mutta kaksi seuraavaa olivat sitten työläitä voittoja. Varsinkin Nigeriaa vastaan Ranska oli tiukilla. Ranskan päävalmentaja Corinne Diacre oli tehnyt vaihtoja joukkueeseen ennen Nigeria-ottelua, ja se näkyi kentällä.

Ranskan ja Brasilian peleissä on ollut ominaista se, että eniten maaleja tulee jälkimmäisellä pelipuoliskolla. Ranskan viimeiset neljä maalia ovat tulleet tauon jälkeen. Brasilian jokaisessa alkulohkon ottelussa toisella jaksolla on tehty enemmän maaleja kuin ensimmäisellä. Ja vielä Ranskan kolme viimeistä treenimatsia ennen MM-turnausta menivät niin, että toisella jaksolle tehtiin enemmän maaleja kuin ensimmäisellä.

MM-turnauksen pudotuspeleillä on tapana olla tiukkaa pelaamista. Kumpikaan ei halua tehdä ensimmäistä isoa virhettä ja jäädä takaa-ajajaksi. Avausjaksolla virheitä ei vielä tule niin paljon, kun pelaajat ovat tuoreilla jaloilla kentällä.

Ranskan mahdollinen avaus: Bouhaddi, Majri, Renard, Bathy, Torrent, Bussaglia, Thiney, Henry, Le Sommer, Diani, Cascarino

Brasilian mahdollinen avaus: Barbara, Santos de Oliveira, Kathellen, Monica, Tamires, Ludmila, Andressinha, Thaisa, Marta, Debinha, Cristiane

 

Ranska on toki suosikki, mutta sen kerroin on aivan liian pieni pelattavaksi. Brasilia +1 asian handicap saa Unibetilla kertoimeksi 2.35, ja se on hyvä veto. Ranskan maalin voitolla panos palautuu. Toinen hyvä betsi on se, että toisella puoliskolla tulee enemmän maaleja. Betsson antaa tälle kertoimeksi 2.06.

Aseta vetosi