Torino - Juventus 15.12.2018 - Derby Della Mole

Juventus hävisi hieman yllättäen Mestarien liigassa Young Boysille. Joukkueella on lauantaina kova näyttämisen halu rakasta vihollista Torinoa vastaan.
Torino - Juventus
Joulukuu 15,2018
21:30

Italian Seria A:ssa pelataan lauantaina yksi sarjan kuumimmista derbyistä, kun Derby Della Moleksi ristityssä kamppailussa toisistaan mittaa ottavat Torino ja Juventus. 

Edellisestä kymmenestä derbystä Juventus on vienyt nimiinsä kahdeksan, kerran on pelattu tasan ja päivämäärällä 26.4.2015 Torino onnistui viimeksi nappaamaan Vanhan Rouvan päänahan. Onkin siis täysin oikeutettua, että peliyhtiöt, kuten Unibet, tarjoavat Seria A:n kärkiseuran Juventuksen voitolle vaatimattoman kertoimen 1.60. Juventus tuleekin todennäköisesti viemään ottelun nimiinsä mutta helpolla voitto ei mustavalkoisille irtoa.

Juventus ei pysty tappamaan pelejä

Juventus hankki tästä kaudesta alkaen riveihinsä Cristiano Ronaldon, armoitetun maalitykin Jumalan armosta. Yksi syy hankintaan oli Juventuksen pakkomielle Mestarien liigan valloittamiseen. Ronaldo on kotiutunut hyvin Juventukseen ja vaikka maalimäärät eivät ole olleet tähtitieteellisiä niin mies on ollut alustamassa monia seurakaverien osumia. Myös Juventuksen kroatialainen torni Mario Mandzukic on onnistunut hyvin maalinteossa ja tähän kun lisätään vielä argentiinalaisen Paulo Dybalan viimeaikainen vire niin Torinon voisi odottaa olevan helisemässä lauantaina. Totuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää. Juventuksella on ollut pitkin kautta todella suuria vaikeuksia pelien ”tappamisen kanssa”. Vaikka Vanhalla Rouvalla on jo ratkaisevan tuntuinen 8 pisteen ero sarjataulukon kärjessä niin siitä huolimatta joukkue ei ole pystynyt voittamaan sarjan häntäpäähän joukkueita kuten Empolia ja Bolognaa kuin maksimissaan kahden maalin erolla. Sarjataulukon sijan 15. Genoan kanssa joukkue pelasi 1 – 1 tasurin. Ennakoimmekin että lauantaina nähdään jälleen vähämaalinen Juventus voitto eikä toisintoa viime kauden ensimmäisestä kohtaamisesta joka päättyi Juventukselle lukemin 4 – 0.

Torino taistelee mutta se ei vain riitä

Torino on jälleen tällä kaudella joukkue jossa piisaa kokoa, voimaa ja perinteistä futisosaamista. Joukkue ei loista eikä siellä ole räiskyviä tähtiä mutta valmentaja Walter Mazzarri tietää illasta toiseen mitä joukkueeltaan saa. Joukkue ei anna mitään ilmaiseksi mutta valitettavasti taitotaso ei piisaa isoja joukkueita vastaan. Tästä osoituksena Seria A:n sarjataulukon kuudes sija. Torino on napannut viidestä edellisestä ottelusta kaksi voittoa, yhden tappion sekä kaksi 0 – 0 tasapeliä. Torino hakee maalintekopaikkoja paljon keskitysten kautta, joka on tuhoon tuomittu tie Juventuksen topparikaksikkoa (Chiellini, Bonucci) vastaan. Torino on viimeistellyt tällä kaudella keskimäärin 1.27 maalia per ottelu mikä viittaa niin ikään vähämaaliseen koitokseen.

Torinon mahdollinen avaus: Sirigu – Izzo, Nkoulou, Djidji – De Silvestri, Meite, Rincon, Baselli, Ansaldi – Zaza, Belotti

Ei loukkaantumisia

Ei pelikieltoja

Juventuksen mahdollinen avaus: Perin – De Sciglio, Chiellini, Bonucci, Alex Sandro – Can, Matuidi, Pjanic – Dybala, Mandzukic, C. Ronaldo.

Loukkaantuneet: Cancelo, Khedira, Cuadrado, Barzagli

Pelikiellot: Bentacur

Unibetin kertoimet otteluun ovat 6.50 – 3.70 – 1.58. Juventuksen voiton veikkaaminen on siis lähes varma valinta. Isompaa kerrointa hamuaville hyviä vetokohteita ovat alle 1,5 maalin pelin betsaaminen kertoimella 3.30 tai alle 2.5 kiinni nappaaminen edellistä maltillisemmalla kertoimella 1.73. Mihin veikkaukseen sinä päädyt?

Aseta vetosi

Viimeisimmät vihjeet vedonlyöntiin

Katso lisää vihjeitä