UCL mestari 1.6.2019, ManU:n kerroin pelaamisen arvoinen juuri nyt!

Manchester United on mainio betsi Mestareiden liigan ykköseksi. Se saa Unibetilta juuri nyt kertoimeksi 13.00, ja se on aivan varmasti ylikerroin.
UCL mestari
Kesäkuu 01,2019
22:00

Valioliiga on jo pitkään ollut maailman seuratuin jalkapallosarja, ja nyt se alkaa vakiinnuttaa paikkaansa myös maailman kovimpana sarjana. Neljä englantilaista joukkuetta pääsi mukaan Mestareiden liigan neljännesfinaaleihin, eikä vastaavaa ole tapahtunut sitten kevään 2009.

Tänä vuonna play offsien ensimmäisellä kierroksella Tottenham oli vakuuttava Dortmundia vastaan ja Manchester City leikitteli Schalken kanssa. Manchester United ja Liverpool voittivat komeasti toiset osaottelut vieraskentällä ja pudottivat kovat PSG:n ja Bayern Munchenin.

Kaudella 2008-2009 ensimmäiseltä kierrokselta jatkoon pääsivät Arsenal, Chelsea, Liverpool ja ManU.

Mikä on englantilaisjoukkueiden tilanne jatkossa? Vetomarkkinat pitää edelleen Manchester Cityä koko Mestareiden liigan ykkössuosikkina. Unibetilla Cityn mestaruudesta saisi kertoimeksi 3.40.

Liverpoolkin on vetopuolella hyvin mukana kärkitaistoissa. Sen mestaruuskerroin Unibetilla on 6.00.

OG:n ManU on kova joukkue

Kovaan kevätvireeseen Ole Gunnar Solksjaerin johdolla päässyt Manchester United saa Unibetilta mestaruuskertoimen 13.00. ManU on mainio pelikohde. Se on Valioliigan kymmenen ottelun kuntopuntarissa kakkosena Man Cityn jälkeen selvästi Liverpoolia edellä. Unitedin kertoimissa painaa kehno alkukausi, mutta selvästi Solskjaerin joukkue pitää täysin erottaa Jose Mourinhon aneemisesta ryhmästä.

Tottenhamin mahdollisuudet vetomarkkina on laittanut kovin vähäisiksi. Sen mestaruuskerroin Mestareiden liigassa on Unibetilla 15.00, vain Ajax ja Porto saavat suuremmat kertoimet.

Manchester Unitedin kerroin 13.00 on syytä raapustaa lapulle pian ennen kuin seuraavan kierroksen otteluparit arvotaan perjantaina.

Nykykunnossaan ManU ei ole kenenkään kanssa suurempi altavastaaja kuin suhteessa 60-40.

ManU on pelannut Ole Gunnar Solskjaerin aikakaudella nyt 18 ottelua, ja hävinnyt vain kahdesti. Ensimmäinen tappio oli PSG:tä vastaan Old Traffordilla. PSG voitti 2-0, mutta Unitedin kuitti Pariisissa oli jo lähes legendaarinen. Viime kierroksella ManU hävisi Valioliigassa Arsenalin Emiratesilla 0-2, mutta tässä voi hieman antaa anteeksi. Komea PSG -voitto oli vain neljä päivää aikaisemmin, valmistautuminen saattoi olla Emiratesille hieman puuttellista, ja sen voi antaa anteeksi.

Unitedin Mestareiden liigan voittokerroin on varmasti ylikerroin ainakin suhteessa Valioliigan Liverpooliin ja Tottenhamiin. ManU on tällä hetkellä huomattavasti varmempi joukkue kuin Spurs, ja tämä näkyy Valioliigan kuntopuntarissakin. Viimeisistä kymmenestä ottelusta osalta ManU on saanut seitsemän pistettä enemmän kuin Tottenham. Ja viimeisistä kymmenestä Valioliigan pelistä ManU on saanut neljä pistettä enemmän kuin Liverpool. Kentällä United ei missään nimessä ole ollut heikompi joukkue kuin Liverpool, silti Poolin kerron UCL -mestariksi on huomattavasti pienempi.

 

ManU:lle on syytä laittaa panos nyt. Perjantain arvontojen jälkeen se saattaa saada seuraavalle kierroksella vastaansa Ajaxin, Porton tai Tottenhamin, ja silloin kerroin 13.00 varmasti romahtaa. Edellä mainittuja kolmea vastaan United olisi suursuosikki jatkamaan semifinaaleihin, ja siinä kohdassa kerroin 13.00 on huima luku.

Aseta vetosi

Viimeisimmät vihjeet vedonlyöntiin

Katso lisää vihjeitä