Ilmiliekeissä oleva Filppula viimeisteli taiturimaisen osuman - Katso video! | NHL

  • Veikkaussivujen toimitus
  • 21/03/2014
Jaa tämä...

Valtteri Filppula esitti sulavaa liikehdintää, kun Tampa Bay Lightning kaatoi Ottawa Senatorsin torstain NHL-kierroksella.

Tampa Bay Lightningia edustava Valtteri Filppula on äitynyt kerrassaan mahtavaan vireeseen. Suomalaishyökkääjä viimeisteli torstaina jo kauden 23. täysosumansa sivuten samalla omaa yhden kauden maaliennätystään.

Eikä kyseinen maali ollut mikään ihan perus räkämaali vaan itseasiassa erittäin kaunista katseltavaa. Filppula pujotti kiekon ensin läpi Senatorsin alivoimanelikon ja tarjoili sen sitten rystyllä sivuun Ondrej Palatille. Senators-vahti Robin Lehner selvitti vielä Palatin laukauksen, mutta Filppula oli valppaana iskien irtokiekon verkon perukoille.

Filppulan kieputukset siivittivät Lightningin lopulta 5-4-voittoon. Joukkue on nyt kerännyt pisteitä seitsemästä perättäisestä ottelustaan. Tänä aikana Filppula on niputtanut kasaan tehot 3+8.

Filppula on pelannut tällä kaudella yhteensä 65 ottelua tehoin 23+29=52.

Myös Sami Salo oli vahvassa roolissa Lightningin voitossa, sillä konkaripakki keräsi vyölleen ottelussa kaksi syöttöpistettä. Salon pistetili näyttää tällä hetkellä lukemia 3+13=16 ja miehen tehotilasto on maukkaasti peräti 10 maalia plussan puolella. Otteluja hänelle on kertynyt toistaiseksi 61 kappaletta.

Katso Filppulan näyttävä osuma tästä!

Veikkaussivut

Twitter: @Veikkaussivut