HIFK nappasi huippulupauksen!

  • Veikkaussivujen toimitus
  • Ben
  • 01/06/2015
Jaa tämä...

KUVA: AFP

Veikkaussivujen toimitus | Teemu 1.6.2015

Helsingin IFK on napannut yhden ikäluokkansa suurimpiin jääkiekkolupauksiin kuuluvan 16- vuotiaan puolustajan Markus Niemeläisen. Viikon päästä 17 vuotta täyttävä Niemeläinen liittyi jo tänään maanantaina HIFK:n harjoitusrinkiin. Niemelä solmi helsinkiläisseuran kanssa kolmen vuoden mittaisin sopimuksen. Erittäin iso kokoinen (193cm ja 83kg) on Hämeenlinnan Pallokerhon juniorimyllyn kasvatti.

Niemeläinen pelasi viime kaudella pääosin A-nuorten SM-sarjaa HPK:n paidassa, piipahtaen neljän ottelun verran B-nuorissa. Nuori mies summasi kauden  39 ottelussa tehot 2+14=16. Niemeläinen on edustanut Suomea useaan otteeseen eri ikäkausi maajoukkueissa vakiinnuttaen paikkansa ikäluokkansa parhaimmistossa.

Helsingin IFK:n toimitusjohtaja Tom Nybondas kuvaile Niemeläisen hankintaa sijoitukseksi tulevaisuuteen. Niemeläinen on isokokoinen, sulavasti liikkuva ja pelitaitava puolustaja, Nybondas kommentoi tuoretta hankintaansa HIFK:n tiedotteessa.

Urheilulehti uutisoi jo viime maaliskuussa HPK:n ja sen junioritoiminnan olevan tuuliajolla, koska seura erotti Timo Lehkosen ja lopetti samalla koko valmennuspäällikön pestin seurasta. Niemelän siirto HPK:sta HIFK:n riveihin kirvoittaakin kysymyksiä siitä, että mahtoiko tuo maaliskuinen ratkaisu olla oikea? Minkä liigaseuran junioripuolella ei ylipäätään ole tänä päivänä valmennuspäällikköä? Miksi Niemeläinen lähti HPK:sta niin monen muun juniorin tavoin menestymään muualle?