HIFK - SaiPa 28.9.2013 | Liiga

  • Veikkaussivujen toimitus
  • 28/09/2013
Jaa tämä...

Nappaako HIFK kotonaan pisteet SaiPalta?

HIFK – SaiPa, merkki 1, kerroin

Betsafen kertoimet otteluun 1,88 | 4,30 | 3,20

 

 

Jääkiekon Liigan ottelutarjontaa, tänään pelataan yhteensä viidellä eri pelipaikkakunnalla. Helsingissä yhteen iskevät HIFK sekä vieraaksi saapuva SaiPa. Sarjataulukossa HIFK on tällä hetkellä yhdeksäntenä, kun taas SaiPa on puolestaan hienosti kolmantena. SaiPa on kuitenkin pelannut täysin kotiotteluidensa varassa, sillä vieraissa SaiPa ei ole toistaiseksi saanut mitään aikaan. SaiPa nappasi viimeksi kotonaan voiton Ässiä vastaan, mutta kuten jo todettu, vieraissa lappeenrantalaisilla on ollut erittäin vaikeaa.

HIFK onnistui viimeksi nappaamaan erinomaisen vierasvoiton Turusta ja tällä hetkellä näyttääkin siltä, että HIFK:lla ei ole maalivahtiongelmaa. Pitkään vaikutti siltä alkukaudella, että HIFK tulee kaatumaan jo maalivahtityöskentelyyn, mutta tällä hetkellä tilanne tosissaan näyttää huomattavasti valoisemmalta. HIFK on kaiken kaikkiaan voittanut kolmesta edellisestä ottelustaan kaksi ja lisäksi Raumaaltakin HIFK onnistui nappaamaan jatkoaikapisteen mukanaan.

HIFK on ollut SaiPalle aikaisemmilla kerroilla erittäin vaikea vastustaja, sillä viidestä viime kohtaamisesta helsinkiläisryhmällä on alla peräti neljä voittoa! Sinänsä viime kauden annetaan olla rauhassa, mutta antaahan se jotain suuntaa myös tälle illalle. HIFK:n vire on selkeästi ylöspäin, lisäksi SaiPan erittäin heikko kärkiosaaminen puolustuksessa saattaa hyvinkin aiheuttaa HIFK:lle kolmannen voiton neljänteen kamppailuun. HIFK on ehdottomasti suosikki.

Veikkaussivut | Tuomas