HPK - Saipa 1.12.2012 | SM-Liiga

  • Veikkaussivujen toimitus
  • 30/11/2012
Jaa tämä...

Saipa lähtee tänään kostoretkelle Hämeenlinnaan.

Unibetin kertoimet otteluun 1,95 | 4,25 | 3,10 

Tänään jääkiekon SM-Liigassa käydään Hämeenlinnassa kiehtova kamppailu, kun Saipa saapuu HPK:n vieraaksi. Ottelusta tekee mielenkiintoisen se, että HPK:n nykyinen valmentaja Ari-Pekka Selin oli vielä viime kaudella Saipan käskyttäjä. Saipan nykyinen valmentaja Pekka Tirkkonen on saanut Sputnikit paljon kovempaan kiitoon kuin Selin ja lappeenrantalaispoppoo kiekkuu sarjan kärkisijoilla.

Yksi missä Tirkkonen on onnistunut paremmin kuin Selin, on asenne puoli. Saipan jätkien pää ei tipahda missään vaiheessa. Ei missään tilanteessa, ei millään minuutilla, ei sekunnilla. Saipa on kuin idän pikajuna, joka puskee vaan eteenpäin ja antaa parhaansa. Tirkkonen on myös onnistunut roolituksessa erinomaisesti, Saipan pojat pelaavat melkeinpä illasta toiseen omissa maksimeissaan, joten Tirkkosen debyytti -kausi Sputnikkien peräsimessä on mennyt kuin unelma.

Kohteesta kuitenkin tekee haastavan se, että HPK on käynyt kaksi kertaa putkeen Lappeenrannassa ryöstäen kaikki mahdolliset pisteet, joten Selinin kemiat HPK:n kanssa ovat selkeästi paremmat kuin Saipan. Kukin päättäköön, millaisilla silmillä ottelua lähtee pelaamaan. 

Veikkaussivut | Palé