Hurrikaani piti pintansa juhlaottelussa | Liiga

  • Veikkaussivujen toimitus
  • 22/11/2013
Jaa tämä...

JYP oli merkkiottelunsa herra, kun Ässät yritti pilata jyväskyläläisten juhlahumua. Pelicans vei nimiinsä illan kärkiottelun SaiPaa vastaan, ja Hämeenlinnassa HPK ja TPS latoivat verkkoa tötterölle vuorotahtiin.

Jyväskylässä oli perjantai-illan liigakierroksella ilmassa suurta urheilujuhlan tuntua. JYP nimittäin juhli 90 vuotta kestänyttä taivaltaan kohtaamalla kotonaan sarjataulukossa seitsemän pykälää alempana lymyävän Porin Ässät. Ottelulle alkutahdit iski pelipaidan jäädytysseremonia, kun Ari-Pekka “Kenkä” Siekkisen pelipaita nostettiin Synergia-areenan kattolehtereille.

Ottelun avauserässä ei kuitenkaan juhlittu lainkaan, sillä ensimmäinen 20-minuuttinen sujui maalittomana. Molemmat joukkueet pääsivät kertaalleen kokeilemaan ylivoimapelinsä toimivuutta, mutta verkkoa ei saatu heilumaan.

Isännät nappasivat toisessa erässä kolme perättäistä pikkukakkosta, mutta Ässät ei pystynyt hyödyntämään tarjottuja ylivoimamahdollisuuksia. Erän lopulla JYP sitten rankaisikin Kristian Näkyvän toimesta siirtyen 1-0-johtoon.

Ässät pääsi vihdoin tulostaululla päätöserän alussa, kun Henri Heino nosti paluukiekosta ottelun tasoihin. Juhlajoukkue JYP kuitenkin iski nopeasti vastaan Eric Perrinin osuman myötä.

Ottelun loppuhetkillä JYP-hyökkääjä Ossi Louhivaara viimeisteli ottelun loppulukemiksi 3-1 Ässien hakiessa tasoitusmaalia kuudella kenttäpelaajalla. Täten Jyväskylässä saatiin lisää aihetta juhlaan täyden pistepotin muodossa.

Lahdessakin juhlittiin

Kierroksen kärkikamppailussa toisensa kohtasivat sarjataulukon kolmas sekä neljäs, kun Pelicans ja SaiPa iskivät yhteen Lahdessa. Myös tämän ottelun alla pidettiin juhlia, kun Pelicans kunnioitti 15:sta lahtelaista kiekkolegendaa Hall of Fame –arvonimellä.

Ottelu alkoi Pelicansin kannalta mainiosti, sillä Janne Ritamäki pääsi iskemään kiekon tyhjään SaiPa-rysään Jussi Markkasen epäonnistuneen seikkailun vuoksi ajassa 5:19. SaiPa vastasi kuitenkin nopeasti ja ottelu olikin jälleen tasalukemissa vain reilun kolmen minuutin päästä. Vieraiden maalista vastasi Patrick Davis vastahyökkäyksestä.

Lahtelaiset saivat kuitenkin avauserässä vielä aihetta juhlaan, kun Timo Pärssinen survoi maalin edustalta joukkueensa 2-1-johtoon.

Toisessa erässä molemmat osapuolet osuivat kertaalleen pystypuiden väliin. Ensin Ritamäki upotti jo illan toisen osumansa, mutta vain puolitoista minuuttia myöhemmin SaiPa kavensi lukemiksi 2-3 Ville Hämäläisen laukauksella.

Ottelun päätöserä tahkottiin maalittomana, joten Pelicans nappasi ottelusta makean 3-2-kotivoiton. Lahtelaisten suurimmat sankarit olivat kahden pisteen iltaa viettäneet Ritamäki (2+0) sekä Marko Pöyhönen (0+2).

Hämeenlinnassa paahdettiin vuorovedoin

Hämeenlinnassa taas HPK sai vieraakseen Milan Jurcinalla vahvistetun TPS:n. Molempien joukkueiden alkukausi on sujunut alakanttiin, sillä ennen ottelua HPK oli sarjassa sijalla 11. ja vierasjoukkue TPS taas viimeistä edellisellä 13. sijalla.

Isännät aloittivat maalien tehtailun ajassa 10:33, kun Otto Paajanen ohjasi pelivälineen TPS-verkkoon. Turkulaisten ykköstykki Francis Paré kuitenkin tasoitti puntit reilun neljän minuutin kuluttua. HPK pääsi erätauolle lopulta maalin johtoasemassa, sillä Borna Rendulic iski vielä kerran ennen ensimmäistä summeria.

TPS-hyökkääjä Rasmus Kulmala nosti joukkueensa takaisin tasoihin toisen erän alkuminuuteilla liettualaisvahvistus Tadas Kumeliauskasin vahvan karvaustyön päätteeksi. Vieraat kuitenkin sortuivat erässä jäähyilyyn, sillä HPK:lle tarjottiin erässä kolme perättäistä ylivoimamahdollisuutta. Näistä viimeisen joukkue sai käytettyä hyväksi, kun Teemu Rinkinen iski läpiajosta kiekon ohi TPS-vahti Ville Hostikan.

Vuorotahtinen maalien mättäminen jatkui päätöserässä, kun TPS onnistui kahdesti ja isäntäjoukkue vain kertaalleen. Vieraiden maaleista vastasivat Dan Sexton sekä Shaone Morrisonn. HPK:n osuman taas viimeisteli Ville Viitaluoma. Täten varsinainen peliaika päättyi tasan 4-4 ja ratkaisua haettiin pidemmän kaavan mukaisesti.

Maalittoman jatkoajan jälkeen olikin sitten voittolaukauskilpailun vuoro. Vuorotahtinen maalijuhla jatkui aivan ratkaisuhetkeen asti, sillä ainoana rankkarin upottajana kunnostautui HPK-hyökkääjä Joonas Vihko. Täten HPK piti pisteet Hämeenlinnassa värikkäiden vaiheiden jälkeen.

Perjantain liigakierros kokonaisuudessaan:

HIFK-Kärpät 1-3
HPK-TPS 5-4 vl.
JYP-Ässät 3-1
KalPa-Tappara 0-5
Lukko-Jokerit 2-1 ja.
Pelicans-SaiPa 3-2

Veikkaussivut

Twitter: @Veikkaussivut