JYP - Tappara 23.2.2013 | SM-liiga

  • Veikkaussivujen toimitus
  • 22/02/2013
Jaa tämä...

Kumpi lähtee narrijahtiin?

 JYP – Tappara, Merkki 1, Kerroin 2.25 ComeOn!

Illan kärkikamppailussa kohtaavat sarjakakkonen JYP ja sarjakolmonen Tappara. Joukkueiden väliset kohtaamiset ovat tällä kaudella olleet yllättävän suurilukuisia kamppailuja. JYP voitti syyskuun kohtaamisen, jonka jälkeen Tappara on kaapinut kerran selvät kolme pistettä ja kerran on menty pitkän kaavan kautta, jolloin Tappara oli parempi voittomaalikilpailussa.

Lauantai-ilta, Synergia Areena ja Tappara vastassa. Tunnelma tulee varmasti olemaan katossa. JYP viilettää jo 10 ottelun mittaisessa pisteputkessa, jonka aikana myös joukkueen pelaaminen on kehittynyt peli peliltä parempaan suuntaan. Kulunut fraasi on sanoa kokeneiden pelaajien syttymisestä kevättä kohti mentäessä, mutta esimerkiksi JYPin ykköspyssy Eric Perrin on löytämässä omaa tasoaan hieman vaikeamman jakson jälkeen. Jyväskyläläisten kannalta iloinen asia on myös se, että nuorisokaarti on noussut ottamaan vastuuta maalinteosta, jos vanhempi osasto siihen ei ole kyennyt. Markus Nenonen on loistanut jo pidempään ja viimeisimpinä parrasvaloihin ovat nousseet Yohan Auvitu ja Mikael Ruohomaa. Tältä pohjalta JYP lähtee hienoisena ennakkosuosikkina myös Tapparaa vastaan.

Tappara kaatoi torstaina Kärpät tasaisessa väännössä luvuin 3-2 ja paranteli näin asemiaan sarjan kärkipäässä. Tappara on edelleen iskuetäisyydellä myös sarjaa johtavista Jokereista, joten ei ole epäilystäkään siitä, etteikö tamperelaiset laittaisi kaikkea likoon myös Jyväskylän Hippoksella. Tapparan kovin valttikortti tällä hetkellä on ehkä liigan kuumin maalivahti Juha Metsola. Metsola on pelannut ajoittain aivan ilmiömäisen hyvin ja muun muassa torstaina pisteet olisivat lähteneet Ouluun ilman Metsolan muutamaa game-saver torjuntaa. Tapparan ongelmana on viime aikoina ollut tiukkojen pelien kääntämisessä voitoiksi. Helmikuun aikana joukkue on ajautunut kolmesti voittomaalikilpailuun ja hävinnyt niistä kaksi. JYPiä vastaan marginaalit ovat lähes aina pieniä, joten pienet tekijät korostuvat Jyväskylän lauantai-illassa.

Veikkaussivujen Noora Karmalle heittämän haasteen mukaisesti tarjoamme oikean lopputuloksen tulosveikkauksen muodossa. JYP – Tappara, 4-2.

Veikkaussivut | Oskari