Kärpät - JYP 19.10.2013 | Liiga

  • Veikkaussivujen toimitus
  • 18/10/2013
Jaa tämä...

Onko JYPistäkään pysäyttämään Kärppien voittokulkua?

Kärpät – JYP, merkki 1, kerroin 

Unibetin kertoimet otteluun 1,82 | 4,35 | 3,45

 

 

Jääkiekon Liigassa pelataan tänään peräti kuudella pelipaikkakunnalla, Oulussa vastakkain asettuvat Kärpät sekä Jyväskylästä saapuva JYP. Kärpät on tällä hetkellä vaatimattomasti seitsemän ottelun voittoputkessa ja kaiken kaikkiaan Kärpät onkin Liigan kuumin joukkue. Tätä vauhtia Kärpät on nousemassa hyvinkin nopeasti sarjataulukon ykköseksi. Kärpät on ollut jo useamman viikon täysin käsittämättömässä pelivireessä. Edellisessä kotiottelussa Kärpät viimeisteli kahdeksan maalia Jokereiden verkkoon ja kaiken kaikkiaan oululaisryhmä on tehnyt melkeinpä ottelussa kuin ottelussa erinomaisia maalimääriä.

JYP on Kärppien tavoin hienossa pelivireessä, sillä JYP on edellisestä viidestä ottelustaan voittanut peräti neljä. JYP pelasi edellisen ottelunsa eilen ja siinä kamppailussahan jyväskyläläisryhmä voitti TPS:n 4-2 maalein. JYP on joutunut matkustamaan yön ja aamun aikana Ouluun, joten selkeää miinusta on annettava tästä asiasta vierasjoukkueelle. Kärpät on ollut edellisissä kotiotteluissaan äärimmäisen vakuuttava, joten JYP joutuu erittäin merkittävään testiin, sillä JYP on kuitenkin vieraissa ollut viime aikoina heikko. Tarkemmin sanottuna neljästä viime vierasottelusta JYP on pystynyt vain kerran voiton nappaamaan.

Kärpät on edelliseen kolmeen kotiotteluun viimeistellyt seitsemäntoista maalia ja tällä hetkellä Kärpät onkin suosikikki oikeastaan ottelussa kuin ottelussa. Kärppien valmennus on tehnyt kokonaisuudessaan mahtavaa työtä kotijoukkueen pukukopissa, joten mitäpä sitä muuttamaan. Heikko alkukausi on kääntynyt täysin toisenlaiseen lopputulokseen. Kärpät on täysin ansaitusti suosikkina tässä kierroksen kenties odotetuimmassa ottelussa.

Veikkaussivut | Tuomas