MM-Blogi: Bloginvääntäjän takinkääntö – KULTAA TULEE!

  • Veikkaussivujen toimitus
  • Anssi
  • 13/05/2015
Jaa tämä...

Veikkaussivujen toimitus | Kimmo   13.5.2015

 


JÄÄKIEKON MM-KISA BLOGI

Olen tässä jo pitkään lupaillut Suomen joukkueelle huonoja aikoja, kun Petri Kontiolaa ei millään saada sivuun ykköskentän sentterin paikalta. Pelaajat Konnan ympärillä ovat vaihtuneet, mutta meno ei ole juurikaan parantunut. Eilen ykkösen puolustus- ja karvauspeli oli jo aika hyvää, mutta tehojahan ykköseltä edellytetään.

Muut kentälliset ovat kuitenkin parantaneet tasaisesti otteitaan ja Pekka Rinne on ollut vielä mainettaankin parempi. Eilisissä rankkareissa venäläistähdetkin näyttivät luovuttaneen jo ennen melko surkeita yrityksiään. Pekka oli ottanut supertähdiltä pelin aikana luulot pois rauhallisella, suorastaan majesteettisella olemuksellaan.

Nyt olen palannut alkuperäiseen mielipiteeseeni turnauksen lopputuloksen suhteen ja ennustankin Suomelle kultaa Jalosesta ja Kontiolasta huolimatta. Ja voihan aina käydä niin, että Konna innostuu ja tökkää finaalissa juuri sen mestaruuden ratkaisevan maalin, kunhan muut ensin hankkivat sen finaalipaikan. Onhan kyseessä sentään pelimies, vaikkei peli olekaan kisoissa vielä kulkenut.

_________________________________________________

MM- Gallup Mitä mieltä olet?

[interaction id=”55507311e09194647396b019″]

[interaction id=”555451a8e091946473b402e1″]

Puolivälierään Tshekkiä vastaan odotan mielenkiintoista matsia. Toivottavasti pelissä ei ole sveitsiläistuomareita, sillä olen kallistunut uskomaan Juhani ”Tami” Tammista siinä, että he ovat joka kisoissa René Faselin kätyreitä ja suosivat aina kisaisäntää paremman yleisömenestyksen ja rahallisen tuloksen toivossa.

Muuten uskon Suomen olevan ottelussa vahvoilla, mikäli Rinne jatkaa tähänastisia esityksiään. Tshekki ei aja maalille yhtä hanakasti kuin Venäjä ja on siksi voimaton Rinteen ylivertaisuudelle. Voracek saattaa yhden tehdä, mutta siihen se jää.

Suomi taas sai niin mahtavan buustin Venäjä-matsista, että se toivottavasti kantaa kultaan saakka. Pitää muistaa, että viimeksi tuomarit sorsivat suomalaisia nuorten MM-kisojen finaalissa Ruotsia vastaan ja kultaa tuli. Suomi sai siitä silloin vain lisää voimaa, aivan kuten eilenkin. Nähtäväksi jää, mihin se riittää tällä kertaa.

Mediassa on arvuuteltu Jaromir Jagrin pelikuntoa puolivälierään. Itse uskoisin, että vanha konkari pelaa tuossa kuolemanottelussa, vaikka polvi kainalossa kuin Komarovin Leksalla. Suomalaisista tullaan kaipaamaan Antti Pihlströmin nopeutta ja taklauksia. Myös Komarov on mukana eilisestä ulosajosta huolimatta.

Taklaukset ovat aina olleet tshekkiläisille myrkkyä ja taklaajiahan meillä riittää. Pihlström, Komarov, Immonen, Ruutu ja Hartikainen ovat kansainvälisen tason niittaajia ja tshekkipakeilla tulee takuuvarmasti olemaan kuumat paikat.

Venäjästä vielä sen verran, että Ruotsissa arvellaan Venäjän kaatuvan hermokontrollin pettämiseen ja minä olen taipuvainen uskomaan samaan. Ruotsilla on isokokoinen, taitava ja luisteluvoimainen joukkue, joka osaa pelata inhottavan tylsää ohjauspeliä. He ajavat venäläistähdet laitoihin ja väsyttävät heidät, jolloin saattaa kiehahtaa.

Veikkauspuolella alkoi aurinko taas pilkahdella risukasaankin. Viime blogissa mainitsemani yhdistelmäveto natsasi hieman yli kolmenkymmenen kertoimella ja yhtäkkiä sitä ollaan taas voiton puolella! Pelikassasta on nyt huvennut 58 % ja lunastuksia on jo tullut 71 % alkusaldosta, joten hyvin menee.

Puolivälieriin olenkin sitten hakenut pikku pommia: Valko-Venäjä ja Sveitsi voittavat varsinaisella peliajalla ja lähettävät pohjoisamerikkalaiset joukkueet yhteiselle kotimatkalle. Kertoimet ovat kohdillaan kaikilla sivustoilla. Suomen peliä en vielä ole ehtinyt miettiä.