Nelinkertainen jääkiekon maailmanmestari lopettaa uransa!

  • Veikkaussivujen toimitus
  • Ben
  • 03/06/2015
Jaa tämä...

KUVA: AFP

Veikkaussivujen toimitus | Tuomas 3.6.2015

Jääkiekkoilija Pavel Petera lopettaa komean pelaajauransa. Tshekin maajoukkueessa meritoitunut pelaajan lopettamispäätöksestä kertoo tshekkiläissivusto Aktualne.cz.

Pateran mittavan jääkiekkouran viimeiseksi seuraksi jää HC Olomouc, jonka kapteenina hän toimi pelaajauransa kaksi viimeisintä kautta.

– Vahvistan, että lopetan. Pohdin jatkoa ja sitä, olenko kykenevä valmistautumaan ensi kauteen. Sitten se valkeni minulle. Olin Olomoucissa koko vuoden ilman perhettäni ja nyt haluaisin aikaa perheelleni, Patera perusteli päätöstään.

Patera muistetaan suuresta meriittilistastaan Tshekin maajoukkueessa. Hän oli mukana Naganon olympiavoittajaryhmässä vuonna 1998. Lisäksi miehellä on saavutettuna peräti neljä MM-kultaa, vuosilta 1996, 1999, 2000 ja 2001. Myös suomalaisille Patera on tuttu pelaaja, sillä hän oli joukkueensa mukana molemmilla kerroilla, kun Tshekki vei jatkoajalla MM-kultaa Suomea vastaan vuosina 1999 ja 2001.

Seuratasolla Patera vietti suurimman osan urastaan kotimaassaan. Lisäksi tshekkiläinen nähtiin Venäjällä, Ruotsissa ja hetken verran NHL:ssäkin. Maailman kovimmassa kiekkoliigassa kamppailuita kertyi kahden kauden aikana 32 ottelua.

Lähde: Aktualne.cz

Lue myös:
NHL-mestari ratkeaa juhannukseen mennessä!