Jarkko Nieminen - Mardy Fish 19.8.2013 | Tennis

  • Veikkaussivujen toimitus
  • 19/08/2013
Jaa tämä...

Loukkaantumisista jatkuvasti kärsivä Mardy Fish haastaa Jaken.

Jarkko Nieminen – Mardy Fish, merkki 1, kerroin 

Nordicbetin kertoimet otteluun 2,29 | 1,60 

ATP-tennistä Winston-Salemista, toisen kierroksen ottelussa yhteen iskevät Suomen Jarkko Nieminen sekä Yhdysvaltojen Mardy Fish. Jarkko Nieminen pelasi viime viikolla jo kohtalaisen turnauksen Cincinnatissa, vaikka Tomas Berdych tiputti Jarkko Niemisen ulos toisella kierroksella. Jarkko Niemisen peli on koko aika parantumassa loukkaantumisten jälkeen ja Jarkko Niemisen omien sanojen mukaan on muutenkin jälleen mahtavaa olla takaisin ATP-kiertueella.

Mardy Fish on hyvin hankalasti veikattavissa, sillä Mardy Fish on kärsinyt niin älyttömän määrän loukkaantumisia! Mardy Fishin pelikunto on oikeastaan aina täysin kysymysmerkki. Parhaimmillaan Mardy Fish pystyy haastamaan TOP-15 tason pelaajia ihan tosissaan, mutta ensimmäisen kierroksen voitto mielialapelaajasta, Evgeny Donskoysta vasta kolmen erän jälkeen ei hirveästi antanut syytä odottaa hurjaa panostusta tähän otteluun.

Valitettava tosiasia on se, että Mardy Fishin edellinen oikea turnaus pelattiin viime vuoden US Openissa eikä sen jälkeen Mardy Fish ole pystynyt pelaamaan kuin joitain ihan yksittäisiä otteluita. Ei siis tarvitse miettiä, että kuinka paljon parempi jo pelituntumakin Jarkko Niemisellä on. Kerroinasettelu vaikuttaa erikoiselta.

Veikkaussivut | Tuomas